|
|
MEKA TV 2005 toimintakertomus
|
MEKA TV on KeViKe toiminnasta 1990 luvun alusta lähtien kehitetty SEKKin liikkuva MEDIAA KAIKILLE koulutus- ja tuotantomalli. MEKA TV:llä ei ole omaa rahoitusta eikä omia toimintatiloja, mutta ohjaaja Ari Impolan henkilökohtaisella kalustolla, erilaisilla projekteilla ja eri alojen opiskelijoiden kehitystyöllä ollaan onnistuttu pitämään jatkuvuutta yllä. MEKA TV arkistoissa on tällä hetkellä 350 elokuvaa, joissa yhdistävänä tekijänä on se, että vain kolmessa on ollut elokuva-alan ammattilaisia mukana. Tästä huolimatta MEKA TV on saanut 3 kansainvälistä ja 25 valtakunnallista elokuvapalkintoa kuudesta eri elokuvatapahtumasta 1996 lähtien sekä 5 muuta valtakunnallista huomionosoitusta koulutuksen kehittämisestä ja elokuvan tekemisen kautta tapahtuvasta media- ja yhteisökasvatuksesta.
Liikkuvan Mediavaunun avulla kalusto ja projektiosaaminen on vietävissä sinne missä näitä toimintoja tarvitaan, mutta minne näitä harvemmin tarjotaan. Kansainvälisestikin palkittu erityisryhmien media- ja elokuvatoiminta on viime vuosina painottunut ala-asteikäisten mediakasvatuksen mm. Elokuvakipinä hankkeen myötä, mutta nimensä mukaisesti mediakasvatusta ja tuotantomahdollisuuksia tarjotaan sananmukaisesti kaikille.
Alkuperäisen kohderyhmän kehitysvammaisten kulttuuritoiminnan kehittämistä vaikeuttaa taloudellisen tuen puuttuminen lähes kokonaan. MEKA TV onkin toteuttanut erilaisia toimintapäiviä lasten ja erityisryhmien välillä lähinnä tasa-arvosyistä, mutta myös siksi, ettei kehitysvammaisten omaehtoiseen kulttuurityöhön löydy taloudellista ymmärrystä kunnallispoliittisilta tahoilta.
MEKA TV toimi 2005 pääosin Mediavaunu- ja Elokuvakipinä-hankkeiden veturina. Merkittäviä yhteisötuotantoja olivat myös Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike toiminnan esittely-DVD paljon tukea tarvitsevien lasten liikuntamahdollisuuksista sekä Suomen Invalidien Urheiluliiton, Näkövammaisten keskusliiton, SKLU ja Malike tuottama Soveltava alppihiihto DVD:t. Esittely DVD kuvattiin Ahvenanmaalla, Jyväskylässä, Lahdessa, Tampereella ja Jyväskylässä. Maliken esittelystä tehtiin myös ruotsin- ja englanninkieliset versiot, jotka ovat saaneet kiitosta pitkin eurooppaa, varsinkin pohjoismaista. Näiden yhteistyöprojektien myötä MEKA TV kehitti myös DVD-tuotannon osaamisen ammattimaiselle tasolle.
MEKA TV toiminnat saivat merkittäviä huomionosoituksia. Tampereen elokuvajuhlien Tähdenlentoja tapahtumassa tuli kaksi 1. elokuvapalkintoa. Elokuva TOSITARINA esitettiin elokuvajuhlien avajaisissa. Helsingissä järjestettävissä kansainvälisissä KynnysKino kilpailussa MEKA TV elokuva NAINEN ON VÄHÄN YKSIN sai 1. palkinnon ja samalla MEKA TV palkittiin perusteella; "MEKA TV kilpailusarjaan tarjoama tuotanto kertoo hyvästä meiningistä ja tekemisen rentoudesta. Haluamme rohkaista MEKA TV:n väkeä ja innostaa muita tekijöitä vastaavanlaisten yhteisöjen perustamiseen.. "
Mediavaunu valittiin Satakunnassa vuoden MEHUkkaimmaksi hankkeeksi ja valtakunnallisesti yhdeksi malliesimerkiksi viiden parhaan suomalaisen EU hankkeen joukossa. Euran elokuvajuhlilla tuli kunniakirja elokuvasta MEIDÄN RAKAS KOULUMME.
Rauman kansainvälisillä Blue Sea Film Festivaaleilla oli esille hyvin koko MEKA TV median kirjo 14 elokuvan voimin. Oltiin mukana kolmessa TV 2 ja AVEKin Toinen Suomi dokumenttielokuvahankkeen elokuvassa, Mediavaunun toimintaa esiteltiin, MEKA TV 2005 palkitut elokuvat olivat esillä ja Elokuvakipinähanke sai 7 ensi-iltaa Raumalla.
Vuoden alussa Elokuvakipinähankkeen myötä hankittiin uusi tuotantokamera ja editointiyksikkö. Kalustoa on uusittu pitkin vuotta ja toiminta edellytykset tekniikan puolesta ovat erinomaiset.
Merkittävää on yhteistyön alkaminen Porin työväenopiston kanssa. Erityisryhmien pitkään Porissa jatkunut syvä elokuvalama päättyi työväenopiston järjestämiin elokuvapajoihin. Opiston kanssa kehitettiin myös SEKKin uusin hanke Karhuseudun suistomaat.
MEKA TV tuotti eri yhteisöiden kanssa ja hankkeiden yhteydessä 30 lyhytelokuvaa ja 9 TV ohjelmaa. Tiedottaminen tapahtui SEKKin, LEK-hankkeen sekä omien www.meka.tv ja www.mediavaunu.net sivujen kautta. Yhteistyöverkosto on ollut laajempaa kuin koskaan.
Toimintaa oli myös merkittävästi kehittämässä SAMKin medianomi-opiskelijat Katja Saari ja Satu Niska, joka toimi myös Mediavaunun ohjaajana toukokuussa 2005.
Pori kaupungin työväenopiston kurssit
Ojantien elokuvapaja 3.-31.10.2005
Lähiötiedottaminen 24.10.-21.11.2005
Tynkäkujan elokuvapaja 8.-29.11.2005
Pihlavan nuorten elokuva 16.11.-14.12.2005Merikarvian kansalaisopistossa 11. KeViKe piirikausi
Videot 2005
- Ahlaisten neljä vuodenaikaa, 23.1.05 (Rauma TV 1.2.05)
- Latvala-eepos osa 2 tai 3, 9.3.05
- Minuuttimuna, 9.3.05
- Merikarvian paikallistelevisiosta päivää, 9.3.05
- Merikarvian Tähdenlennot 2005, 5.4.05
- Kadonnut yksisarvinen ja muurahaisten kuningas, 11.4.2005
- Melkein pääkaupunki, 11.6.2005
- Kerrassaan ainutlaatuinen Kellahti TV, 16.6.2005
- Aarrearkku, 18.8.2005
- Eurajoen animaatiomaailma, 18.8.2005
- Frederik tahtoo soppaa, 18.8.2005
- Ihkatavallinen tylsä koulupäivä, 18.8.2005
- Mystinen suklaa, 18.8.2005
- Rakkaat viholliseni, 18.8.2005
- Trauma, 18.8.2005
- Oma rakas koulu, 24.8.2005
- Suuri galluppi, 25.8.2005
- Topi Logomaassa, 18.9.2005
- Varokaa itkeviä lapsia, 1.10.2005
- Noormarkun kyläkierros, 9.10.2005
- Mahdollisuus kaikille - soveltava alppihiihto (DVD -kokonaisuus), 20.10.2005
- Tämä on Malike (DVD -kokonaisuus), 20.10.2005
- Kauppias Collanderin uni, 5.11.2005
- Väärä suunta ja Rikantilan tönötila, 22.11.2005
- Tyhmät pirut, 23.11.2005
- Toivomuspuu, 23.11.2005
- Ahlaisten helmi, 1.12.2005
- Eikä yksikään heistä pelastunut, 9.12.2005
- Putkessa kaikki on mahdollista, 14.12.2005
- Asuntola Hepsankeikka, 16.12.2005
- Merirosvoja Mäntyluodossa, 16.12.2005
TV ohjelmat
- Kolme henkilökuvaa Ahlaisista, Rauma TV 4.1.2005
- Varokaa elokuvakipinää, Rauma TV 1.3.2005
- MEKA TV Tähdenlennot 2005, Rauma TV, 5.4.2005
- Kuulumisia Kynnyskinosta ja muita kevään ihmeitä, Rauma TV, 3.5.2005
- Noormarkun tuttuja ja Kauvatsan juttuja, Rauma TV, 7.6.2005
- Mediavaunun elokuvakipinät, Rauma TV, 6.9.2005
- Elokuvakipinöitä Eurajoelta, Huittisista ja Eurasta, Rauma TV, 4.10.2005
- Merkkejä lapsista, Rauma TV, 1.11.2005
- Elokuvakipinöitä Eurajoelta ja Porista, Rauma TV, 6.12.2005
Palkinnot ja huomionosoitukset 2005
Karhuseutu ry. palkitsi Mediavaunun Karhuseudun MEHUkkaimmaksi hankkeeksi
Tähdenlentoja elokuvatapahtumassa 2 elokuvapalkintoa ja 1 kunniakirja 9.3.2005
Kansainvälisen KynnysKino elokuvakilpailun 1. palkinto
Kunniamaininta Euran elokuvatapahtuman nuorten elokuvakilpailussa 18.9.2005
Lännen Elävä Kuva -hanke
Ahlaisten nuorisoseura
Nakkilan Napakat
Kehitysvammaisten
Palvelusäätiö
Satakunnan maineikas ja
kansainvälisestikin palkittu kehitysvammaisten elokuvatuotanto alkaa monen
vuoden laman jälkeen nostaa päätään työväen- ja kansalaisopistojen
turvin. Ilman opistojen kanssa tehtävää yhteistyötä Satakunnassa olisi
syntynyt vain yksi kehitysvammaisten tuottama elokuva, kun parhaimpina
vuosina näitä syntyi useita kymmeniä. MEKA TV:n väkeä on palkittu vuonna
2005 mm.
- 1. palkinto animaatiosarjassa Ojantien toimintakeskukselle Poriin elokuvasta TOSITARINA - elokuva esitettiin myös
Tampereen lyhytelokuvafestivaalien avajaisissa! Kilpailun pääpalkinto
annettiin teokselle NAINEN ON VÄHÄN YKSIN
- 2 minuuttia, Suomi 2004, tekijä Kirsi Mäki, tuotanto
MEKA TV Pääpalkinto jaettiin
kahtia jaettavaksi taiteilijan ja MEKA TV tuotantoyhteisön
kesken. Raadin perustelut Lyhytelokuva NAINEN ON VÄHÄN YKSIN on eheä taideteos.
Se on avoin ja rohkea puheenvuoro seksuaalisuudesta ja
kaipauksesta. Kaksi minuuttia kestävä animaatio koskettaa
intiimisyydellään ja yleisinhimillisyydellään. Tekijä
osoittaa ihailtavaa herkkyyttä sekä monipuolisuutta
vastaamalla teoksen käsikirjoituksesta, kuvista ja musiikista. MEKA TV kilpailusarjaan tarjoama tuotanto kertoo hyvästä
meiningistä ja tekemisen rentoudesta. Haluamme rohkaista MEKA
TV:n väkeä ja innostaa muita tekijöitä vastaavanlaisten
yhteisöjen perustamiseen. sekä Satakunnan taidetoimikunnan
tukemana Yhteistyökumppaneita on vuonna
2005 ollut enemmän kuin milloinkaan, joista kaikki ansaitsevat
kiitokset - erityisen kiitoksen saavat Karhuseutu ry., Lännen Elävä
Kuva- hanke, Malike, Merikarvian kansalaisopisto, Porin kaupungin
työväenopisto, Porin lastenkulttuurikeskus/Satakunnan
lastenkulttuuriverkosto, Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ja Satakunnan
taidetoimikunta sekä kaikki Mediavaunu hankkeeseen ja Elokuvakipinään
osallistuneet tekijät ja yhteisöt Tuuli Penttinen-Lampisuo on
tuottanut 14 Elokuvakipinä-lastenleffaa ja kehittänyt siten
merkittävällä tavalla omaehtoisen lastenelokuvan kehittämistä
koko Satakunnan alueella Susanna Tero on ohjannut kaksi
merkittävää DVD kokonaisuutta - MALIKE ja Soveltava alppihiihto
DVD:t - molemmat työt uurtavat uraa niin MEKA TV saralla kuin
vammaisten liikuntamahdollisuuksien esilletuomisessa. Toista vuotta peräkkäin
Eurajoki - tänä vuonna lastenelokuvien Mekka - Elokuvakipinä sai
sieltä 18 käsikirjoitusta ja tuotti näistä 4 elokuvaa,
Animaatiomatkalaukun, seikkailuleirien ja Rikantilan elokuvaprojektit
tuottivat yhteensä 11 lastenelokuvaa Eurajoelta Kellahti - loistavaa
talkoohenkeä lasten medialeirien yhteydessä ja jossa on erinomaisen
toimiva kylätalo
erilaisten medialeirien ja -talkoiden järjestämiseksi Monen tuettoman vuoden tauon
jälkeen Porissa vihdoin on jokin taho huomannut porilaisten
kehitysvammaisten loistavan elokuvamenestyksen ja opiston suojissa
järjestetään nyt oikeaa elokuvapajatoimintaa. Porin kaupungin
kulttuurilautakunnalle, joka ei huomioinut porilaisten
kehitysvammaisten poikkeuksellisen suurenmoista valtakunnallista ja
kansainvälistä elokuvamenestystä mitenkään ja päätti muutenkin olla kokonaan tukematta
yhteisöelokuvatoimintaa Porissa vuonna 2005. Kehitysvammaisten elokuvatuotantoa
Satakunnassa 2005
Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä
järjestetyillä Tähdenlentoja kilpailussa 8.3.2005
- Kunniakirja Porin Koivulan animaatiopiirin elokuvalle SIRKUS ÄSSÄ
- 1. palkinto minuuttivideoiden fiktiosarjassa Merikarvian työkeskuksen elokuvalle
MINUUTTIMUNA
- Paras naisnäyttelijä titteli Merikarvialle Satu Yliknuussille.Kansainvälinen
KynnysKINO lyhytelokuvakilpailun pääpalkinto Poriin ja
Satakuntaan 10.4.2005
Toiminnassa olevia pajoja 2005
Kiitämme loistavasta yhteistyöstä
2005
Vuoden MEKA TV toimittajat Tuuli
Penttinen-Lampisuo ja Susanna Tero
Vuoden MEKA kunta - Eurajoki
Vuoden MEKA kylä - Kellahti
Kehitysvammaisten vuoden KIVA
maininta - Porin kaupungin työväenopisto
Vammaisten vuoden TÖRPPÖ
huomionosoitus - Porin kaupungin kulttuurilautakunta