Minä, Ari
Impola toimin freelance
taidepainotteisen erityistyön ohjaajana Satakunnassa. Olen
yhteisöohjaaja ja sosiokulttuurinen innostaja. Olen tehnyt erilaisten
ryhmien ja projektien myötä yli 580 lyhytelokuvaa ja TV ohjelmaa
vuodesta 1990 alkaen.
Tuotan kollektiivisen menetelmin
ideat sanoiksi, sanat toiminnallisiksi suunnitelmiksi ja
käsikirjoitukseksi, joista voidaan tuottaa oikeita elokuvia aina
suureen ensi-iltaan saakka. Koko tekemis- ja oppimisprosessi painottaa
sosiokulttuurista ja koko kansan mediakasvatuksellisia tavoitteita,
miten yhdessä tekemisen kautta voidaan vaikuttaa omaan
elinympäristöön ja jossa elokuvan tekeminen on ensisijaisesti
työkalu vaikuttumisen ohella omaan hyvinvointiin.
Olen tehnyt yhteisö-elokuvia
kaikenlaisten ryhmien kanssa, mutta erityisesti kehitysvammaisten
ohjaustyön innostamana KeViKe, MEKA TV ja Mediavaunu hankkeiden
kautta olen kehittänyt erilaisia menetelmiä ja työkaluja
kokonaisvaltaiseen elokuva- ja mediakasvatukseen, jossa elokuvankaari
käydään läpi ideasta ensi-iltaan asti käydään läpi itse
tekemällä ja kokemalla.
Menetelmällä on saavutettu 3
kansainvälistä ja 25 valtakunnallista elokuvapalkintoa kuudessa eri
elokuvakilpailussa, sekä 6 valtakunnallista huomionosoitusta koulutusmenetelmistä
1992 lähtien.
Juttu Preiviikin koulutien
yhteydessä valaisee toimintaani myös jollakin tapaa;
Mediakasvatuksessa tärkeintä
ei ole lopputulos vaan se, miten erilaiset ihmiset toimivat yhdessä
ymmärtääkseen toisiaan ja ympäröivää maailmaa paremmin.
Lopultakin on kyse oman elämän ja oman ympäristön hallinnasta ja
mahdollisuuksista päättää, millaiseksi omaa maailmaa ja elämää
haluaa muuttaa.
Yhteisötaiteilijana minulle
ei ole tärkeää väline, on se sitten valokuva, tanssi, kirjoitus,
musiikki tai elokuva, vaan tärkeää on se, miten ihmiset oppivat
toimimaan yhdessä. Tärkeää on prosessi, liike, oman toiminnan
kautta syntyvä mielentila, eteenpäin menemisen tunne. Silloin kun
erilaisuus ei aiheuta pelkoa, ahdistusta tai hämmennystä, se on
rikkautta.
Ja onhan se niinkin, että
kaikki muu on turhaa paitsi viestintä. Viestintään tarvitaan aina
vähintään kaksi. Kun opimme ymmärtämään erilaisia ihmisiä
kaksisuuntaisen viestinnän avulla, ymmärrämme myös mediaa
paremmin. Sen sijaan että media vie meitä, voimme oppia jopa
hallitsemaan sitä.
Satakunnan
Kansa 29.9.2006