Tarinat

Synkät lehdet

- Ei oo mitään tekemistä kotona.. ei mitään… Kaisa miettii. 
- Olen aivan tavallinen 13 vuotias tyttö ja saan kohtuullisia numeroita koulussa. Äitini on onnellinen isäni kanssa ja minulla on yksi hyvä kaveri. Henna. Hän on minulle edes jotain. Minulla ei ole muuta kuin Hennan ystävyys. Kaisa miettii vieläkin, kunnes jostain kuuluu ääni:
- Hei odota! Kaisa kääntyy, mutta ei näe mitään muuta kuin viivat mitkä on tullut hänen kengistään ja lehtiä mitkä tippuu. 
- Odota nyt! Kuuluu vähän päästä kun Kaisa on astunut pari askelta.
- Kuka siellä? Kaisa kysyy.
- Odota nyt! Ääni muuttuu kovemmaksi. 
- Odota minua Kaisa, etkö sinä muista, että minun piti tulla teille? Nyt siellä oli Henna.
- Joo… Mulle tapahtu jotain kummallista äsken… Ja Kaisa kertoo mitä oli tapahtunut. 
- Jos se vaan oli joku ”uni”. 
- Ei se voisi… Se tuntu niin aidolta…. Kaisa vastaa. Ja taas tippuu lehtiä. 
- Lehtiä tippuu, tuulee…… On tulossa ilmiselvästi syksy…
- Niin... Mutta on se outoa… Me ollaan jo 7 luokalla., Henna vastaa, mutta ei ehdi sanoa jotain kun minä aloin….
Lentää!
- Henna auta… Tule auttamaan…, mutta Henna vain nauroi. Se oli jo ohi. Henna oli pettänyt minut--- Hän oli tehnyt tilanteen tahallaan.. Se oli jo oikeaa ystävyyttä.. Vaivaiset 6 päivää koulussa… Ja se oli jo OHI. 

Tehnyt: Piilolinssi

Sade

Sade yltyi, mutta en kiirehtinyt. Ei ollut mitään aihetta siihen. Pää painuksissa kuljin eteenpäin. En tiennyt mikä minulla oli. Miksi surin? Ei ollut surettavaa. Kaikki katsoivat minuun kun kuljin. En vastannut kysyviin katseisiin. Kuljin vain hiljaa eteenpäin. Tuntui, että muu maailma oli poissa. Vain minä. Voisin kulkea maailmanääriin tuntematta mitään. Voisin olla vastaamatta kysymyksiin, jotka tulevat eteeni kun kuljen. Jos joku nyt huutaisi nimeäni en vastaisi. Menisin vaan jatkamaan kulkuani. En halua mennä kotiin joten kävelin pois. Huomaan ihmisiä joilla on sateenvarjo. Huomaan ihmisiä joilla on sadeviitta tai sadetakki. Huomaan erään köyhän, juopon miehen. Hän kulkee pullo kädessä ja vaatteet eivät näytä parhaimmilta. Katseemme kohtaavat. Osaan vain tuijottaa silmiin. Juoppo jatkaa matkaansa ja niin jatkan minäkin. Juoppo kävelee ohi. Emme vilkaisekaan toisiamme. Jatkan matkaani kävellen. Sade yltyy yhä. En halua juosta. Huomaan pyöräilijän joka pysähtyy. Kävelen pyöräilijän vereen ja pysähdyn vihdoinkin. Pyöräilijä vilkaisee minuun, muttei sano mitään. Minäkään en sano mitään. Tuijotamme vain toisiamme. Kuulemme vaan sateen. Kadulla ei näy muita. Otan hänen harteistaan kiinni ja kuiskaan:
- Hei kulta… Tuletko? Me jätämme pyörän ojaan ja lähdemme kulkemaan.

Kirjoittanut: Emma

Poika

Pieni poika itkee. Hänen silmänsä ovat sumeat. Voi kuinka hän on pieni. 
” Itke pois kulta. Itke kaikki. Älä pelkää. Mitään ei ole.
- Äiti… älä… mene pois… mitä täällä on? Mitä? Vastaa…ÄITI!!!
” Hys… Hiljaa… en mene… Ole hiljaa poika.
- Ei äiti… mene… en kestä enää… ei enää… vastaa minulle…
” Älä puhu… Ole hiljaa… Eikö se ole helppoa…. Voin auttaa…
Poika huojuu… Hän ei enää itke. Hän vain tuijottaa hiljaa. Hän pelkää.
” Sinun aika vastata… poikani…tule äidin luo… tule…tule…
- En voi… Minä pelkään… Äiti ei… En halua… Älä tule… Mene pois…
” Kulta pieni… en mene… älä pelkää… tule äidin luo… äiti odottaa…
- Äiti ei… mene pois… pois… et kuulu tänne… pois… pois luotani…
”Ei mitään vaaraa… miksi sinä pelkäät? Miksi? Sinun aika vastata…
- En halua…en voi vastata… en pysty… mikset jo mene? Mikset äiti?
” En mene, koska en halua… vastaa minulle… mitä sinä pelkäät? Mitä?
- Mene äiti… en halua…en voi… minua pelottaa… pois…pois täältä…
” Minä odotan sinua… sinun on tultava minun luo… tule tänne… äidin luo…
- Miksi täällä on niin pimeää? Miksi sinä olet täällä…? Mene äiti…pois.
” Minä lähden poikani… Mutta minä palaan… en jätä… tulen takaisin…
- Pois äiti… nyt äiti… nyt… Äiti ei mene… mene…mene…pois…pois…
” Äiti lähtee nyt… pois… muista… minä palaan. Tulen takaisin. Nyt menen.

Ja hän meni… pois… pois pojan luota… pois… poika itkee hiljaa… hiljaa…

THE END

Kirjoittanut: Emma

Minustako murhaaja?

Kävelin kadulla. Olin vihainen. Potkaisin peltipurkin ojanpenkalle ja olin vaan. Kävelin. En tiennyt mihin. Johonkin. En enää edes tiennyt kuka olin. Jotain. Kai. Mutta mitä? Olin myös onnellinen. En edes tiennyt minkä takia. Minun pää on tyhjä. Tyhjää täynnä, niin kuin puu. Olin kai menossa rantaan. Siellä oli jotain, mutta mitä? Aloin juosta. Miksi? Olen tyhmä. Mitä minäkin tässä vain hoen? Menin puiden välistä. Ranta oli tyyni. Ajattelin kirjoittaa joskus väitöskirjaa. Minusta tulee isona kirjailija. Otin kengät pois. Vaivuin unelmiini. Olen vain minä. Ajattelin. Kahlasin rannalla. Olin yksin. Aallot löivät jalkoihini. Vesi oli lämmintä. Aurinko laski. Se oli hienointa, mitä olin koskaan nähnyt. Kuulin takaa ääntä. Käännyin ja siellä oli joku juopunut.
- Lisää kaljaa! Lisää!, se sanoi ja hoiperteli luokseni. Olin jähmettynyt. En pystynyt liikkumaan. Olin vain, taas. Yhtäkkiä sain jotain suustani;
- Älä tule lähemmäs! peräännyin ja hän otti pullon. Yritti iskeä minuun. Väistin. Potkaisin. Olin peloissani. Ukko kaatui jalkojeni eteen. Olin tappanut hänet…. Mikä ajatus. Minusta murhaaja. Voi ei. Kamalaa.

Tehnyt: Piilolinssi

KOVA GIMMA

Ja taas Riina kovistelee tuolla luokan pojille… Siitä täytyisi saada LOPPU. Karo ajattelee.
- Kato ny tota!! Mikä ääliö!! Sanoo Karo Delffille.
- Joo… Mut mekin aika ääliöitä ollaan… Delfi vastaa ja tytöt alkaa nauraa. Kun uskonnon tunnilla ”Remppu” Se on yks semmonen ope.. Niin kumminkin. ”Remppu” sanoi tunnilla Delfille:
- Viittaako nimesi jotenkin Delfiineihin? Uteliaan tyhmän näköisenä, leukaansa kurkottaen… Olisittepa nähnyt: Sitten vielä Delfi vastasi:
- Ei, se liity Delfiineihin… Se on Italiaa! Ja nyt me tässä sitä vielä nauretaan… Me ollaan sisäoppilaitoksessa ja täällä on kivaa!! Delfi ja minä ollaan seiskaluokalla. Me päätettiin tulla tänne sisäoppilaitokseen, ja täällä on tosi hauskaa!! 
- Apua! Meillä alkaa kohta kemian tunti!! Mitäköhän hauskaa professori Kroko on taas keksinyt? sanoo nauru kurkussa olevalle Delfille. 
- Joo… Se on kyllä ihan kahjo. myönsin. 

No, tunnilla me tehtiin jotain ihme nestettä, jota meidän piti maistaa. 
- Yök, tämä pilaa minun kauneuteni ja hengen hajun, Yökkäilee Riina, Meidän koulun kunkkun joka on oikeasti ihan PIIP tyyppi! Mutta pitää itseään jonain ”kuningattarena” . 
- Yök, minä olen koulun kunkku ja kaikki rakastaa minua.. kuiskasin Delfille ja yritin olla pidättelemättä naurua. 
- Proffa, proffa, Karo kiusaa minua, hän kuiskasi Delfille jotain rumaa minusta… Riina sanoi ja meinasin hakata Riinan. 
- Vitsi, miks sä kreetuut jos se on totta!?! huusin ja proffa sanoi:
- Lopettakaa!!!! Nyt molemmat tulee rehtorin kansliaan, minä puhuttelen teitä!!! proffa huusi ja kaikilla oli suut auki, ne oikein loksotti, jopa minulla. 
- No niin ja vauhti sitten!! proffa sanoi ja lisäsi vielä: 
- En minä Jeesus ole. Ei teidän pidä noin tuijottaa….. he menivät kansliaan ja Karo on jännittynyt. Niin kyllä näyttää Riinakin olevan. Riina sanoo kovana:
- Minua ei enää jännitä yhtään, mutta sinä varmaan olet ihan ”kauhuissasi” , Ja minä vastasin:
- Ole hiljaa, yrität olla kova, mutta sinä olet ihan mamis!! 
- No niin, olen puhunut rehtorin kanssa, ja molemmat saavat tunnin jälki-istuntoa. Joka pidetään perjantaina. 
- Jess!! tuumin, mutta nyt alkaa tunti taas joten, GOOD BYE!!! 

Tehnyt: Piilolinssi 

Kateus ja valheet

Eeva seisoo portaiden luona. Hän huomaa kun Jonna tulee. Katse hakeutui heti hänen kasvoihin. Siellä ei ole finnejä, kuten Eevalla. Kauhea finni nenänpäällä…..

- Mitä kyyläät? Jonna kysyy kovana. Jonnan kaveriporukat ympäröivät Jonnan. Joukosta kuului ääni; 
- Voi vitsi! Sä oot ainoo täällä kenellä ei ole finnejä… Vitsi mä oon kade….

Eevan ympärillä ei ole kavereita, kuten Jonnalla. Eevalla on hienoja vaatteita kyllä, mutta Jonnalla on hienompia… Koulun kello soi. 

- Osaako joku kertoa Kaarle XII? Eeva viittaa heti. 
- Eeva.
- Hän oli eräs historiallinen henkilö joka muutti maailmaa. 
- Hyvä Eeva! Aivan oikein. Tosiaan, muutti maailmaa, mitenköhän…? Opettaja sanoi.
- Ketä nyt ei Kaarle XII tietäisi? Jonna sanoo ja lakkaa kynsiään. 
- Esim. Sinä! Jonnan takana oleva Pekka sanoo. 
- Niin ja esim. SINÄ!!!! Jonna huutaa. 
- Voitteko olla riitelemättä? Eeva kysyy kyllästyneenä. 
- Oo sä vaan hiljaa kirpparisyöppö! Jonna huomauttaa ja Eeva heittää omenan roskiin… Ja punastuu. 
- JA NYT TÄMÄ PELI LOPPUU!! JONNA PYYTÄÄ PUNAISELLA SEKUNNILTA EEVALTA ANTEEKSI JA SITTEN MENET REHTORIN KANSLIAAN!! Ope huutaa. Jokainen tuijottaa luokassa suu auki paitsi Eeva joka ei melkein pysty pidättelemään naurua…. Jonna lähtee ääneti pois luokasta. Eevan käy silti vähän sääliksi Jonnaa…

Koulu loppuu ja Eeva seisoskelee kerrostalon portilla. Heillä oli tosi hieno talo. Heillä on 3 kerrosta omana…. Mutta Jonna asuu samassa kerrostalossa kuin Eeva. Se oli outoa sillä he eivät pidä toisistaan. He itse asiassa vihaavat toisiaan. Eeva päätti lähteä kävelylle. Kun hän oli puistossa, hän näki Jonna. Jonna käveli hänen luokseen.

- Haluaisin pyytää anteeksi… Jonna sanoo ja katsoo varpaitaan…
- Ei se mitään… Eeva sanoo ja pakostikin hänen katseensa osuu Jonnan kasvoihin, joissa on 3 punaista. Likaista, bakteerista finniä. Hah, Eevan mielessä käy. 
- Mistä sä olet noi finnit saanu? Eeva kysyy yllättyneenä. 
- Ne on ollu mulla jo kauan. Jonna sanoo. 
- Miten niin? Sulla ei ollut niitä koulussa…
- Tiedätkö kuinka monta peitepuikkoa niihin on mennyt? Kysymys yllätti Eevan täysin. 
- Minkätakia sä et ole kavereittes kanssa? Sullahan on niitä niin monta.
- Mä lahjon niitä, Jonna sanoo ja katsoo Eevaa silmiin. 
- Mutta mistä sä saat sitte niin paljon hienoja vaatteita? 
- Saan kaikki serkultani joka varastaa niitä…
- MITÄ!? Eeva karjaisee. 
- Mä oon sulle kade… Sä voit olla kaupungilla vain yksi finni nenässä ja sulla on mitä hienoimpia vaatteita… Jonna sanoo. 
- Niin mutta mulla ei ole kavereita. Eeva mutisee ja itku melkein pääse purkautumaan. 
- Nyt on! Ja Jonna kättelee Eevaa ja siitä lähtien, he ovat olleet parhaat kaverit. 

Tehnyt: Shadowgirl(Emma) ja Piilolinssi

Ja niin… Juuri niin…

- Mä vihaan sitä ÄMMÄÄ…, Maria murjotti. 
- Joo… Tosi tyhmä, mä vastasin. Jonna… Oli haukkunut Mariaa ihan koko välitunnin eikä se ollut saanut jälki-istuntoa, mutta Maria oli saanut. Maria on niitä ihmisiä jotka sanoo takaisin. 
- Voi vitsin, vitsit. Se kauhee muija, lumppuääliö., Maria vaahtosi vauhkona. 
- Joo tosi lumppu., mä säestin mukana. 
- Siis ihan sairas. Mä vihaan sitä. Mä vielä tapan sen mulkeron.
- Ja niin… Juuri niin.. Heh.., mä naurahdin. Jonna sanoi aina niin. Sen uusin villitys. 
- Hei… Nyt suu kiinni., Maria huudahti. 
- Voi vitsi, kato kuka tulee… Kuiskasin. 
- Häivy kuuhun lumppu! Suustani pääsi. 
- Ja niin… Juuri niin… Siis tottakai. Jonna nauroi räkänaurua. 
- Senkin idioottivammanenlumppuaivopää Siis umpiIDIOOTTI! Maria ei enää kestänyt ja kahmaisi kourallisen hiekkaa ja heitti ne Jonnaa päin. Jonna katsoi punaisen sekunnin myrkyllisesti ja löi melkein Mariaa. Maria jioksi pakoon… Solmin vain kengännauhoja. 
- EEEEIII! Oli Maroan viimeiset sanat jotka kuulin. Käännähdin salamana autotielle päin.. Ja silloin. Auto tuli juuri silloin. Juuri silloin. Jonna pysähtyi. Pysähtyi ja huusi. Minä huusin. Ihmisiä kerääntyi paikalle. Auto ei pysähtynyt jatkoi vaan matkaa. Maria kuoli. Välittömästi. Ja Jonna käveli pois paikalta hokien lausettaan: 
- Ja niin… Juuri niin… Ja juuri silloin… 

Tehnyt: Shadowgirl (Emma K) 

Tyhjät silmät tuijottivat tyttöä kaapin hyllyltä. Iloiset kasvot. Kiharalla olevat hiukset, jotka sitä ennen olivat letillä. Nyt ne ovat auki. Niissä ei ole enää punaisia nauhoja joilla se pitäisi hiukset kurissa. Nyt hiukset karkailivat sinne tänne. Ne olivat takkuiset, koska niitä ei oltu harjattu moneen vuoteen. Sillä oli pienet kädet. Sirot, posliiniset. Jalatkin, niin pienet. Kylmät. Se hymyili ikuista hymyään. Sitä oltiin tultu katsomaan. Viimeisen kerran. Tyttö nosti nuken ja harjasi sen hiukset viimeisen kerran. Kauniiksi. Laittoi ne leteille ja niihin punaiset nauhat. Puhalsi pölyjä pois. Laittoi sille mekon päälle. Nyt se oli sellainen niin kuin se oli ollut monta vuotta sitten. Joskus sitä oli hoidettu. Annettu leikkiruokaa. Juteltu sille. Vaikkei se mitään ymmärtänyt. Tuijotti vain silmillään kaukaisuuteen ja hymyili. Tyttö asetteli sen kaapille kauniisti ja kuuli äänen: 
”Mennään, kulta. ” Tytön poskille vieri kyyneleet. Ne kyyneleet oli tarkoitettu tälle kauniille
nukelle. Pienelle posliininukelle. Viimeisen kerran tyttö kosketti nukkea. Sitten hän kääntyi ja poistui huoneesta. Eikä koskaan tullut takaisin. Jotkut kutsuvat tätä huonetta ullakoksi

Tehnyt: Emmak

Elämää ja kuolemaa

Voi PIIP…. Mitä ne on oikein ajatellu kun on menny tekee sellast?? Kattokaa, mää oon Milla ja mun äiti on Eve ja mun isä on Perttu. Mut yks homma siin sit vaan on… Äiti on….Raskaana….. Ne sano sen mulle tänään. Oikeestaan, se on ihan hyvä asia et ne sano sen tänään. Se on oikeestaan kiva kun saa 8 vuotta (ainakin) nuoremman pikkusisaren. Se on ihan ookoo! Saa ostaa uuden vauvasängyn, saa ostaa ne kaikki ihanat vaatteet ja lelut! Aah… Se on ihanaa. 
- Milla alakertaan!!!! äiti huutaa. 
- Joo tullaan!!! vastaan. Meillä on tänän pinaattikeittoa… YÖK!!! 
- No niin, nyt meillä ei olekaan uuden tulokkaan kunniaksi pinaattikeittoa vaan….. THAIMAALAISTA RUOKAA JA JÄLKKÄRIKSI…. TRIO JÄTSKIÄ, NIIN PALJON KUIN HALUAA!!!! äiti huutaa kurkkusuorana. Että koko talo kaikuu, sillä voin itsekin myöntää, että me ollaan aika rikkaita ja meillä on TOSI, siis ihan oikeesti, TOSI iso talo. No nyt pitää päästä syömään!
- Hyvää ruokaa! isä kailottaa joka viides minuutti…
- Niin on!! minä jatkan litaniaa. 
- No, voin minäkin myöntää, että tämä ruoka on hyvää! äitikin jatkaa litaniaa. 
- No, tiedättekö te jo koska se syntyy? Onko se tyttö vai poika?
- Se on tyttö ja se syntyy noin VIIKON PÄÄSTÄ!! äiti huutaa. Joskus äiti innostuu liikaa…
- Eli te olette salanneet minulta sitä noin 8 KUUKAUTTA!! Huusin ja puhkusin raivoa. 
- Hyvää ruokaa… Isä sanoo ja ei ole ollenkaan kuunnellut mitä puhumme.
- MITÄ?? huudamme äidin kanssa yhtä aikaa ja jatkamme puhetta. 
- Oikeastaan sain sen vasta selville viimeyönä kun minä tunsin poltteita ja menimme sairaalaan ja se sano, että se syntyy n. viikon sisällä.
- Hyvää ruokaa… isä sanoo taas aivan välinpitämättömänä. Ja heti seuraavaksi äiti tuo jälkkärit pöytään ja minä syön mahani täydeltä jätskiä ja menemme jo seuraavaksi nukkumaan…. Mutta sitten äiti huusi:
- AAAAAAAAH!!! äiti huutaa ja isä kysyy:
- Mikä hätänä? 
- Nyt se tulee… Nyt se tulee… Se VAUVA!!! 
- Koita nyt pysyä siellä edes tämä yö!! iskä huutaa ja astun huoneeseen kun äiti ja isä on jo pukeissa. 
- Öö… Milla, me menemme nyt sairaalaan, meinaan äiti synnyttää ja SÄ jäät tänne kiltisti…. YKSINKERTAISTA… Eikö? Isä puuskuttaa ja minä en saa sanaakaan suustani.
- OKEI, MUT NYT MENNÄÄÄÄÄÄÄÄN!! MEINAAN SE TULEE!! Äiti huutaa hikipäissä. 
- No niin mä soitan sit kun me ollaan sairaalassa! Moikka! isä huutaa. 
- Okei… Saan vain ne sanat suustani kun he ovat jo lähteneet. Olen aivan paniikissa tunnin, kun puhelin jo pirisee:
- Okei, äidillä on vain supistuksia, mutta minä tulen jo kotiin, äiti jää vielä tänne. Isä sanoo. 
- Okoo…. saan sanat suusta, mutta jotenkin minun mielestä se kuulostaa vähän oudolta. Nyt isä on kotona ja menemme nukkumaan. Yöllä kuuluu: PIR, PIR!!!!! Ja is ja minä heräämme. 
- PUHELU:
- Perttu Vehnä.
- Sairaalasta iltaa. Onko teidän vaimo Eeva Vehnä sairaalassa? 
- Kyllä… Mitä siitä?
- Eevan synnytys alkoi ja hän toivoo, että voisitte tulla tänne.. 
- HETIPAIKALLA! ja iskä sulkee puhelimen. 
- NYT ME LÄHDETÄÄN!!! ÄITI SYNNYTTÄÄ!! Isä sanoo. 

AUTOSSA:
- Öö… Synnyttääks äiti? Ja sopiiks et sen nimi on Helmi? kyselen hätäisenä. 
- Joo, mutta aattele!! Musta tulee isä tai no, mähän olen jo isä, mut kaksoisisä!! isä puhkuu intoa täynnä ja hymyilee. Mutta se on virhe. Juuri sinä hetkenä rekka tulee vastaan ja isä ajaa rekkaa päin. Se oli Millan elämän loppu. Isä selvisi, vauvan synnytys meni hyvin, mutta… Minä kuolin! 

Tehnyt: Piilolinssi