Elokuvakipinä on 6-12 - vuotiaille
satakuntalaisille lapsille suunnattu käsikirjoitus- ja
elokuvaprojekti. Projektia toteuttivat vuonna 2005 yhteistyössä Satakunnan
taidetoimikunta, Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry ja Porin
lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
Elokuvakipinää vetivät ohjaaja Ari Impola ja läänintaiteilija
Tuuli Penttinen-Lampisuo.
Elokuvakipinä lisää lasten
mediaosaamista tutustuttamalla lapset elokuvan teon vaiheisiin. Oma
elokuva tehdään suunnittelusta ensi-iltaan asti itse. Painopiste on
lasten omassa ideoinnissa. Tärkeää on saada
lasten ääni kuuluville ja näkyviin. Elokuvaa tehdään kaikki
yhdessä, joten ryhmässä tekeminen korostuu.
Projekti käynnistyi käsikirjoituskilpailuna.
Käsikirjoituksia tuli yhteensä 42 kpl 11 eri paikasta ja niitä oli
tekemässä kaikkiaan 220 lasta. Parhaat käsikirjoitukset palkittiin tuottamalla ne
oikeiksi elokuviksi. Tähän mennessä on kuvattu kaikkiaan 12
suomenkielistä ja 2 ruotsinkielistä elokuvaa!