Hyvä elokuvayleisö, tervetuloa Ahlaisten kyläelokuvan ensi-iltaan.
Tiedän, että te katsojat
odotatte malttamattomina, mitä esitys pitää sisällään. Kerron kuitenkin
hieman tämän hankkeen taustaa.
Ahlaisten Kyläyhdistys on
lehtiuutisen perusteella ilmoittautunut mukaan hankkeeseen, jonka nimi
on Mediavaunu ja joka lähti Ahlaisissa liikkeelle vuonna 2003.
Valittiin Ahlaisten Kyläyhdistyksen talkooryhmä. Muutkin kylät
tulivat hankkeeseen mukaan, mutta itsenäisesti toimien.
Koska työryhmään kuului kaksi työssä käyvää sekä kolme eläkeläistä – Helvi ja Juho Ala-Uotila,
Hilkka Koski, Terttu Saukko ja Jukka Tuominiemi, yhteistä talkooaikaa piti vähän etsiä. Arki-illat olivat aika lailla varattuja, lisäksi iltaisin on usein pimeää, jolloin kuvaaminen ei
kannata. Elokuvaa on kuvattu siis lähinnä sunnuntaipäivisin.
Tätä kyläelokuvaa on
tehty talkoilla vapaa-aikana, mitä hanketoiminta edellyttää. Erityisesti haluan tässä mainita kylätalkkarimme Jukka Tuominiemen, joka on tämän työryhmän jäsen. Yhtään hänen työaikaansa
ei kulunut elokuvan tekoon, vaan hän osallistui siihen viikonloppuisin, kuten
me muutkin työryhmäläiset.
Toinen seikka, mikä meidän piti päättää, oli
elokuvan näkökulma. Haluttiin tehdä kylän esittelyvideo, jolla olisi merkitystä matkailijoille ja sellaisille, joilla on jokin side tänne. Päädyttiin esittelemään
rannikon ja saariston luontoa, ja vältimme kaupallista henkeä. Tästä työryhmä oli erityisen yksimielinen.
Ari Impolan idea oli ottaa mukaan henkilöiden
haastatteluja, joista tehtiin aluksi oma video. Se esitettiin jo viime keväänä, ja siitä on katkelmia mukana tässä lopullisessa kylävideossa.
Henkilöt on valittu tukemaan vuodenaikojen sisältöä. Syksyllä on kuvattu kalastajia, talvella hiihtäjää ja niin
edelleen.
Karhuseutu ry:n kautta saatu rahoitus edellyttää, että hanke on sisällöltään kattava. Neljään vuodenaikaan liittyvä toiminta kertoo kyllä sitoutumisesta. Lisäksi tällainen kylävideo on tiettävästi pilottityö ainakin koko maakunnan alueella.
Kiitän Ari Impolaa ja hänen yhteistyökumppaneitaan. He ovat nimenneet itsensä tämän kylävideon avustajiksi, mutta kaikki ymmärtävät, että ilman heitä tätä kyläelokuvaa ei olisi syntynyt. Kun asiakkaat nyt saavat tilata tätä
elokuvaa, yhteistyömme jatkuu varmasti vielä pitkään. Nautinnollisia hetkiä
Ahlaisten kyläelokuvan maisemissa!
Ahlaisten kirjastossa su 23.01.2005
Hilkka Koski Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja