Mediapysäkki KAASMARKKU

Elokuvantekoa esittelevää DVD:tä varten toteutettiin AIKAKAPSELI-elokuva keväällä 2005. 

Kaasmarkun kylävideolla oli ensi-ilta 10.5.2004 Ulvilan VAK:ssa klo 18!

Mediapysäkki Kaasmarkussa yhteistyössä Kaasmarkun vanhempain yhdistyksen, Iltiksen ja koulun kanssa. Talvella ja keväällä ollaan tehty vertahyytäviä kauhujuttuja teemalla KAUHU KAASMARKUSSA.

Yhteistyössä mukana

Karhuseutu ry.Leader+

EUKaasmarkun vanhempain yhdistys

Kaasmarkun koulu

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus

Lokikirja

5.2. Palaveri ja esittelyä koululla

10.2. Kipinäniskupäivä Kaasmarkun koululla. Aamupäivällä tehtiin 30 sekunnin animaatio "Koulutie" kahdessa ryhmässä. 2-3 lk ja 1lk/ eskarit (jälkimmäinen ryhmä teki äänet). Iltapäivällä kokeilivat 4-6 luokkalaiset, miltä elokuvan tekeminen maistuisi.

25.2. Mediavaunun Mediapysäkillä animaatiota ja nukketeatteria kuvaamassa oli peräti 22 lasta. Kylävideo saatiin alkuun ja kummallisia elämiä löytyi koko mokoma nukketeatterin lähistöltä mitä lie elukoita olleita...

10.3. Jatkettiin animaatioita sekä tehtiin lisää nukketeatterituotantoja kahden ryhmän voimin.

17.3 Aloitettiin isompien kanssa käsikirjoitusten suunnittelu. Koska mukana oli innokasta väkeä 18 kappaletta, saatiin kasaan kolme ryhmää, jotka kehittelivät kukin omaa käsikirjoitusta. Yhteisen työnimen "Kauhua Kaasmarkussa" alla tullaan näkemään niin vertahyytäviä tarinoita kuin hulluja lehmiäkin...

24.3. Mukana tekemässä on 18 tekijää ja kolme ryhmää. Nyt tarvittiin apua SEKKiltä ja saatiin mukaan kolmaskin ohjaaja. Kaikki kauhua tihkuvat ja hyytävät episodit etenivät hirveistä päämääristään huolimatta erinomaisen leppoisasti.

31.3. Mukana jälleen kolmaskin ohjaaja ja elokuvat etenevät hyytävästi.

7.4. Kuvaukset kuvattu. 

14.4. ke Editointia extra-halukkailla. Kahdesta jutusta tehtiin raakaleikkaukset.

21.4. ke 13- kauhistuttavaa editointia ja viimeistelyä extra-halukkailla. Homma on nyt sitten viimeistely ja hienoleikkausta vailla.

10.5. Kaasmarkun elokuvan ensi-ilta Ulvilan Vapaa-ajan keskuksessa klo 18.

Linkkejä

Ulvila

Kaasmarkun kyläyhdistys

Päivitetty 29.05.2005 © Mediavaunu C/o Ari Impola ja Satu Niska...

Mediavaunu