REPOSAAREN Mediapysäkki

ohjaajaReposaaren Mediapysäkki aloitti toimintansa marraskuussa 2004 ja kovana tavoitteena on tehdä Reposaaresta ihkaoma esittelyvideo. Ensi-ilta on kesäkuussa 2005.

Seuraavat kokoontumiset keskiviikkoisin

26.1. Mainoksen editointi ja editointia

2.2. Huuhaa puuhaa  editointia sun muuta mukavaa

9.2. Mediapysäkki kokoontuu Katja Saaren johdolla ja Ari Impola menee kylätapaamiseen Reposaaren ravintolaan

16.2. Mediatalkoot

23.3 Väänsimme porukalla käsikirjoitusta Reposaaren esittelyvideota vartenvillasukat ovat aina tarpeelliset

13.4 Kokoonnumme porukalla harjoittelemaan uuden kuvauskaluston käyttöä ja hiomme vielä hieman käsikirjoitustamme

Toukokuun keskiviikot on sitten pyhitetty esittelyvideon kuvauksille, eli päästämme ryhmän irti remuamaan Reposaareen.

11.6 Reposaaren esittelyvideon ensi-ilta

Miksi Reposaari?

Reposaarella on AINA mukava käydä. 1990 luvulla siellä tehtiin myös pari palkittua KeViKe/MEKA TV elokuvaa. REPOSAARI EEPOS voitti kansainvälisen Blue Sea Film Festivaalien dokumenttisarjan ensimmäisen palkinnon vuonna 1996. Vuonna 2000 MEKA TV voitti Tampereen lyhytelokuvajuhlien yhteydessä järjestetyillä Tähdenlennoilla REPOSAAREN TAKARANNALLA 1. palkinnon.

Lisäksi MEKA TV on tuottanut Reposaaresta kaksi lyhytelokuvaa, henkilökuva SULO A. SAVO ja kehitysvammaisten teatterin tanssielokuva TULILINTUJA REPOSAARESSA. 

Mediavaunu käväisi läänintaiteilija Tuuli Penttinen-Lampisuon kanssa Reposaaressa 21.6. Sulo A. Savon luona ja tutustumassa muutenkin Reposaaren ihmeisiin.

Kaiken muun mukavan kesäjutustelun ohessa suunniteltiin Mediapysäkin kehittämistä myös Reposaareen.

Mediavaunu kävi sitten 8.7. esittelemässä vaunun mahdollisuuksia Reposaari toimikunnalle. Ja mitä sitten, se nähdään elokuussa 2004... ideoita heiteltiin postikyläksi asti, jonkinlaista kyläelokuvaa ja esittelyvideoita ainakin pohdittiin.

Reposaaren mediapysäkki on täyttä totta, aloitimme toiminnan loppu syksystä 2004 ja jatkamme innolla ainakin kevään 2005 jolloin kuvaamme Reposaari toimikunnalle esittelyvideon Reposaaresta. 

Lokihömppäämikki

Aloitimme kevätkautemme heti vuodenvaihteen jälkeen, porukka oli täynnä uudenvuoden mukanaan tuomaa intoa. Muutama ensimmäinen tapaaminen meni kuvausta harjoitellessa ja miettiessämme kevään suuria kuvioita. 

Keväällä teimme Reposaaren upeassa linnakepuistossa hienon liikuntaseikkailu-mainoksen joka on pituudeltaan noin 30 sekuntia. Kuvauspäivä oli hieman tuulinen ja sateinen mutta emme antaneet sen häiritä menoamme ja hyvää mieltämme. Raittiissa ulkoilmassa merenrannalla touhuaminen on mieltä virkistävää ja äärimmäisen rentouttavaa. Muista sinäkin liikkua ja hyvässä seurassa. Abam...

Sitten kokosimme hauskanpidon ohella VAKAVAN Rauma TV ohjelman VAROKAA ELOKUVAKIPINÄÄ juonnot. Se esitettiin 160000 ihmisen katselualueella 1.3.2005.

Maaliskuussa aloitimme hahmottelemaan käsikirjoitusta Reposaaren esittelyvideota varten. Tarkoituksena on tehdä huumoripitoinen esittelyvideo joka kertoo faktoja, mutta saa katsojan myös nauramaan. Nimekseen video on saanut Melkein pääkaupunki. Ai mistä tuollainen nimi. No sehän selviää sitten kun katsot valmiin elokuvan. Käsikirjoitus vaatii vielä hieman hienosäätöä, jota se saa seuraavalla tapaamisellamme huhtikuun 13. päivänä. iso käsi

Toukokuun keskiviikot tulemme pyhittämään esittelyvideon kuvauksille. Tämä on aikaa jota ryhmäläiset odottavat innolla. Heidän mielestään käsikirjoituksen tekeminen on tylsää ja kuvaaminen kivaa. Tämä kuitenkin tulee opettamaan heille sen että hyvin tehdystä käsikirjoituksesta tulee hyvä elokuva, mutta huonosti tehdystä ei. Tässäkin asiassa lopputulos näyttää sen, että jo alussa asian eteen on nähty vaivaa. Myös kuvaamaan lähteminen on helpompaa kun on käsikirjoitus, ei tarvitse kuvaustilanteessa miettiä mitä otoksia mahdollisesti saattaa tarvita lopullisessa tuotoksessa. 

Toukokuussa aloitamme myös editoinnin, jotta mahtava elokuvamme valmistuisi ensi-iltaansa mennessä. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleet katsomaan kättemme jälkeä ensi-iltaan lauantaina 11. kesäkuuta. Tarkemmat ajat ja paikat ilmoitetaan tällä sivulla myöhemmin.

Päivitetty 29.05.2005  © Mediavaunu C/o Ari Impola ja Katja Saari...

Mediavaunu