Kansainvälinen Mediavaunu Ruotsissa 15.-18.5.2005
|
Matkapäiväkirja 15.5.
Klo 18.00 lähdimme Porin linja-autoasemalta suuntana Turku ja Silja Europa. Alkumatka sujui toisiimme tutustumisen merkeissä. Laivalle päästyämme nautimme tervetuliaiskahvit ja esittäydyimme kukin virallisesti. Kahvien jälkeen kutsui peti ja nukkumatti, koska aamulla oli lähtö linja-autolla kohti Boråsia ja ruotsalaisia kumppaneita.
![]() |
|
![]() |
Lähdimme ajelemaan kohti Boräsin seutua aamulla noin klo 8. Linja-autossa istuttiin noin kuutisen tuntia ennen kuin olimme varsinaisella pääkallopaikalla Sjuhäradin alueella. Matkan varrella tuli nähtyä muun muassa 8 hävittäjälentokonetta(ruotsalaisilla on kumma tapa sijoittaa lentokoneet teräspalkkien päälle!). Kahvipaikka oli Linköpingin lähistöllä, jossa kukassa olivat tuomet. Eikun siis kirsikat. Eikun siis tuomet. Asiasta ei taidettu päästä lopultakaan yksimielisyyteen, kumpi niistä oli kukassa.Matkapäiväkirja 16.5
Päästyämme Boråsiin lähdimme varsinaiselle Sjuhäradin Leader+-tutustumiskierrokselle. Ensimmäinen kohteemme oli maatila Igors. Tilalla on kaikkiaan 10 hevosta. Näimme lyhyen näytöksen hevosten hallinnasta, tutustuimme kotaan ja nautimme lopulta kahvit ja herkut ennen lähtöä seuraavaan paikkaan. Seudulla tavattiin jättiläismäisiä mustia etanoita, joita tuntui riittävän kävelyretken varrella.
Kierros jatkui vanhan ajan kansakoulussa. Koulu toimii hyvin samankaltaisesti kuin Pyssykankaan koulumuseo Nakkilassa. Jäljellä on vanhaa esineistöä varsinaisen toiminnan ajoilta. Koulussa pidetään myös ns. Vanhan ajan koulupäiviä, joissa oppilaat saavat eläytyä vanhan ajan koulutoimintaan kurialaisella tavalla. Iltaa vietettiin vanhassa myllyssä, jossa ruotsalaiset kumppanit tarjosivat iltaruoan.
|
|
|
Matkapäiväkirja 17.5
Klo 9 aikaan joimme ruotsalaisten kanssa aamukahvit ja varsinaiset workshopit aloitettiin 9:30. Ruotsalaisille esiteltiin Karhuseutu maailmalle-projekti, Karhuseudun aluetta yleisesti sekä Karhuseudun kylätoiminnan tilaa tällä hetkellä. Sitten pidettiin lyhyt esittelykierros, jonka jälkeen vetäydyimme workshoppeihin oman alamme vastaavien ruotsalaisten ihmisten kanssa. Pohdimme Jaanan, Jonnan ja Evan kanssa, millaista mediatoimintaa on Sjuhäradissa ja Satakunnassa, mitä yhteistoimintaa voisimme yhdessä kehittää ja hyödyntää. Yhteistyö sujui hyvin ja joitain ideoita jatkoa varten pistettiin mietintämyssyn alle. Workshopit koostettiin yhteen puolenpäivän tienoilla. Sen jälkeen nautimme makoisan lounaan ja lähdimme kiitämään kohti Tukholmaa, josta laiva lähti koti-Suomea kohti kello 20:15 Ruotsin aikaa. Laivalla nautimme vielä seisovan pöydän antimista ja hieman musiikillisesta viihteestä ennen vaipumista unten maille.Laiva Turun satamassa kello 8 aamulla, josta matkasimme linja-autolla takaisin Poriin. Matka oli antoisa ja hyvien uusien yhteyshenkilöiden lisäksi syntyi kehittämisen arvoisia ideoita kansainvälisiä Mediavaunun kuvioita ajatellen.Matkapäiväkirja 18.5
|
Päivitetty 29.05.2005 © Mediavaunu C/o Satu Niska... |