Jaa mee toivootam, jaa mee toivootamme, itsekullekin hyvää joulua... |
Perinteinen MEKA Joulukalenteri avattu!
Joopas, me Roope ja Osku tulimme taas huseeraamaan MEKA TV sivuja joulukalenterin merkeissä. Tarkoituksena olisi joka päivä kertoa joku kiva, hyvä tai jopa erinomainen juttu MEKA TV toiminnan puitteissa. Samalla saamme koottua mainion katsauksen, mitä tänä vuonna onkaan näissä ympyröissä tapahtunut.
1. luukku1. Joulunodotuspäivänä muistuttaisimme sitä, millainen joulukalenteri meillä oli vuosi sitten... |
2. luukkuNyt tarjoamme teille elokuvaesityksen Tapio Kankaanpään käsikirjoittamasta sekä Merikarvian ja Otsolan animoimasta elokuvasta KOHTALOKAS KALAKEIKKA... Elokuva on pieneksi pakattu wmv versio 6 Mt, joka näyttää parhaalta pienenä rupisena 320*240 kokoisena. Kyseessä on testiversio, jonka toimivuudesta emme mene vielä takuuseen, mutta kyllä sen pitäisi näyttää miten hurjasta toiminnasta on kyse. Elokuvan ensi-ilta oli Koivulan videopiirin pikkujoulujuhlissa 30.11.2007... |
3. luukkuTässä luukussa haluaisimme muistuttaa että alkuvuonna palkitut VEDESTÄ NOUSEE KUVA kilpailun voittaja-kuvat ovat edelleen nähtävillä ja ihmeteltävinä. Vuonna 2008 on tulossa uusi kisa, josta vähän myöhemmin lisää... |
4. luukkuTänään ei tapahdu mitään muuta erityistä MEKA rintamalla, kuin että elokuva PELLOSTA PÖYTÄÄN MAASTA ISIEN on editointipöydällä. Elokuvan ensi-ilta on 13.12.2007 Harjavallan Kino Huovissa... |
5. luukkuVuoden suurin MEKA TV toimintaan kohdistunut huomionosoitus ja merkkipaalu oli tietty Blue Sea Film Festivaalien myöntämä KAMPELA tunnustuspalkinto elokuvakulttuurin hyväksi tehdystä työstä... |
6 luukkuOnnea itsenäinen Suomi 90 vuotisjuhlan kunniaksi. On MEKA TV:kin ollut nyt 7 vuotta itsenäinen, sekin on kunnioitettava suoritus siihen nähden, että selkeää rahoitusta toiminnalle ei ole, vaan kaikki on nypittävä ties mistä. Tänään on varmaa, että Suomi viettää itsenäisesti 91 vuotisjuhlia, mutta MEKA TV toiminalle ei ole itsenäistä jatkoa vielä ensi vuodeksi tiedossa... Mutta on sitä kaikenlaista tähänkin asti saatu aikaa vaikeista olosuhteista huolimatta ja vain siksi, että ollaan oltu itsenäisiä kehittäessä mediaa kaikille, eikä vain miljoonille. Tutki aikasi kuluksi vaikka tätä; MEKA TV ansioluettelo... |
7. luukkuMEKA TV voisi olla myös MEKA RADIO, tosin ohjelmia on tehty vain yksi, lasten ja nuorten Mediapysäkillä Suosmerellä tehtiin 5 minuutin VESIHIRVIÖT kuunnelma keväällä 2007... |
8 luukkuTänään monella on suunta Ahlaisiin, jossa joulumarkkinoiden lisukkeeksi näytetään myös uudet ahlaislaiset elokuvat Helge Virran Ahlainen ja Kom gudunaa... |
9. luukkuJuuri kun Ahlaisten KOM GUDUNAA sai
menestyksekkään ensi-ilta kiertueen päätökseen, etkä raukka-parka
päässyt sinne, niin ei syytä huoleen; Kyläelokuvien ystäville
on alkamassa TODELLINEN ensi-iltojen viikko |
10. luukkuVuoden 2007 perinteiset MEKA huomionosoitukset julistettu... |
11. luukkuTänään Ruskilan elokuvan ensi-illan aattona jännitetään kovasti, millainen elokuvasta oikein tuleekaan... 12.12. keskiviikkona Ruskilan koululla RUSKILAN PYSÄKKI kello 10:00 ja 18:00 |
12. luukkuSatakunnan taidetoimikunnalta myönsi Ari Impolalle työskentelyavustuksen, joka itse asiassa varmistaa koko MEKA TV kevään toiminnan ainakin huhtikuun loppuun saakka. Tulossa 8 osainen pieni Satakunta-sarja... |
13. luukkuTänään on tarjolla kaksi ensi-iltaa, joista toinen on jo mainittu luukuissa 4. ja 9. sekä Levanpellon muistelupiirin kokoama LEVANPELLOSTA KAILAILEE - Ensi-ilta PVY talolla kello 18:00 ja tuttuun taattuun mediaa kaikille tasoon perustuen ensi-iltoihin vapaa pääsy, ei siis tarvitse ottaa pukua mukaan eikä tarvitse pidellä lompakosta kaksi käsin kiinni rahanahneiden mediahaiden pelosta... |
14. luukkuVuoden toiseksi merkittävin ja suurin MEKA tuki toiminnalle on saatu Satakunnan taidetoimikunnalta. Elokuvakipinän ja muun yhteistyön tukirankana on ollut kahden kuukauden työskentelyavustus, jonka turvin ollaan pystyttyä kehittämään MEKA toimintaa ja tuotteistusta ehjästi koko vuoden. Jotain muistiinpanoja tuen merkityksestä löytyy taidetoimikunnalle annetussa selvityksessä sivulta Taiteilijaelämää 2007... |
15. luukkuMEKA TV on tehnyt ajoittain Ahlaisten nuorisoseuran kanssa yhteistyötä jo useamman vuoden ajan aina silloin tällöin. Tänään Ahlaisiin järjestetään yhdessä nettisivukurssi, jonka tuloksena Ahlaisten nuorisoseura saa aivan ihkaoman ja uuden osoitteen www.ahlaistennuorisoseura.fi |
16. luukkuEnsi-illassa tänään Lyttylän koulutalolla LAPSUUSMUISTOJA LYTTYLÄSTÄ veti täyden tuvan väkeä. Elokuva on lyhytelokuvia tekevälle MEKA TV:lle ennätyspitkä, peräti 58 minuuttia, mutta ensi-illassa ei silti kukaan päässyt nukahtamaan. Ja alunperin oli tarkoitus, että kylävideo saa päätepisteensä tässä, mutta hyvää kuvattua materiaalia syntyi niin paljon, että tulossa onkin nyt kokonainen kylävideosarja. Keväälle 2008 on tulossa Koulumuistoja Lyttylästä ja syksyllä 2008 Aikuisuuden kynnyksellä... |
17. luukkuKuukauden elokuvakipinä on Hiukon koulun Hiukonpaloja. MEKA TV tuotti kaikenkaikkiaan 12 Elokuvakipinä - Kipinävartti ohjelmaa, eli joka kuukausi pystyttiin tuottamaan uusi ohjelma. Nythän tilanne on hieman hankala, uusia ohjelmia ei toistaiseksi pystytä tuottamaan esitettäväksi, mutta neljä kipinä-projektia kytee vireille ensi vuonna vielä. |
18. luukkuTänään on MEKA TV joulusiivouksen aika - aikaa ihmetellä, mitä ihmettä sitä onkaan tullut tehtyä. Jotain viitteitä antaa toimintasuunnitelmat ja toteutus 2007, joka todistanee, jahka senkin saisi siivotuksi, että kyllä tässä sentään jotain... |
19. luukkuTänään tarjotaan joulumieltä Hyppingin vanhainkodin asukkaille näyttämällä elokuvan RUSKILAN PYSÄKKI Ruskilan perinnepiirin toimesta. Tähän päättyy myös Muistitieto eläväksi kuvaksi -projekti ja projektin ohjaaja päästetään kesämaitumille hyvillä mielin... |
20. luukkuKesälomilla siis jo, mutta loppiaisen jälkeen jatketaan. Pari viikkoa sitten MEKA TV toiminnan jatkuvuus oli kortilla ja näytti vähän huolestuttavaltakin, mutta nyt näyttää jo aivan toisenlaiselta. Toimintasuunnitelmat 2008... |
21. luukku
|
22. ja 23. ja 24. luukkuNo niin. Siis hyvää joulua ja erinomaisen hyvää vuodenalkua 2008!!! |
06.02.2010 |