Mikä ihmeen työkeskus...?..

MERIKARVIAN TYÖKESKUS

Merikarvian työkeskus järjestää kehitysvammaisille (ja muille vajaatyökykyisille) aikuisille päivittäistä työ- ja viriketoimintaa. Pääasiassa työkeskuksessa tehdään kokoonpano- ja pakkaustöitä alihankintana. Myyntiin tehdään kudontatuotteita tilauksesta.

Työkeskuksessa työskenteli vuonna 2008 keskimäärin 16 työntekijää (työntekijämäärä vaihteli hieman kuukausittain). Suurin osa työntekijöistä ovat kokopäiväisiä ja käyvät töissä viitenä päivänä viikossa.

Vakituista henkilökuntaa työkeskuksessa on kaksi henkilöä. Työkeskuksessa työskentelee silloin tällöin opiskelijoita ja kurssilaisia, muitakin kuin kehitysvammaisia.

Toimintapäiviä kertyy vuoden aikana noin 230, joista osa on retkipäiviä. Työkeskuksesta tehdään vuosittain retkiä ja tutustumiskäyntejä eri kohteisiin. Kesällä 2008 teimme retken Viroon.

Kansalaisopiston MEKA TV mediapiiri ja erityisryhmien toimittajakurssi kokoontuu työkeskuksessa joka lukukausi kuusi kertaa eli kaksitoista kertaa vuodessa. Piirin vetäjänä toimii Ari Impola. Mukana matkassa on usein myös harjoittelijoita Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksesta.

Muuta viriketoimintaa työkeskuksessa ovat päivittäiset kävelylenkit sekä viikottainen urheilutalolla käynti. Urheilutalolla käymme aina tiistaisin uimassa.

Joskus askarrellaan, pelaillaan tai luetaan lehtiä. Tietokoneellakin piirrellään, pelataan tai surffaillaan internetissä. Iltapäiväkahvit juodaan kesäisin usein takapihan aurinkoisella terassilla.

Työkeskukselle voi lähettää postia osoitteeseen
Yrittäjäntie 1, 29900 MERIKARVIA

Soittaakin saa numeroon 02 5403 405

03.11.2010 © Merikarvian työkeskus - Merikarvian kansalaisopisto - MEKA TV C/o Ari Impola