Muistitieto eläväksi kuvaksi

RAVANINKYLÄ 

 

Talo jota ei enää ole kuin muistitiedon varassa...

Ravaninkylä ei kuulu suoraan Muistitieto eläväksi kuvaksi -projektiin, mutta tänne sylttytehtaalle Ravaninkotoon jäljet johtavat mitä enemmän ja syvemmälle projektin omia muistikuvia ja arkistoja tutkitaan. Kaikkihan sen tietävät, että Satakunnassa on tehty lähestulkoon puolet maailman kehitysvammaisten omaehtoisista elokuvista, mutta hieman harvempi tietää, että koko prosessi on lähtöisin juuri Ravaninkylästä.

Katsokaas ohimennen KeViKen ansioluetteloa 1992-1999, niin alkaa hahmottua tämäkin loistava menneisyys, jonka taltioimiseen olisi hyvä uhrata muutama tovi. Tällä hetkellä lähes kaikki Ravaninkylässä tehdyt KeViKe elokuvat ja TV ohjelmat on masteroitu vain videolle, joista uhkaa tulla pelkkää sähkömagneettista häiriötä, ellei näitä digitalisoida ja tallenneta uudelleen.

Täältä on myös lähtöisin suuri osa sitä pohjaa, mistä ponnistaen Karhuseudun kansalaisjournalismi edelleen ponnistaa vahvalta pohjalta.

KeViKe - tässä muutama maininta Ravaninkylästä vedetyistä projekteista.

1989-1991 Satakunnan erityishuoltopiirin kulttuuriprojektista saatiin lähtölaukaus, jonka innostamana KeViKe perustettiin 10.2.1992

1992-1994 KeViKen Kääntöpiiri

1992-2001 Myötätuulen viesti

1995-1997 KeViKen viestintäprojekti

1998-2000 KeViKen kotiseutuprojekti

Vuosituhannen vaihteen historian lehtien havinaa Ravaninkylästä käsi

KeViKe toimintakertomus 1998

 

 06.02.2010

Muistitieto eläväksi kuvaksi