MEKA TV mediaa kaikille

Ojantien elokuvapaja 2014

Porin seudun kansalaisopisto

Kyselyt pajasta

Ari Impola
impola@)meka.tv 
050 517 8011 
 

 

Ojantien animaatiopaja kokoontuu taas Porin työväenopiston kurssina tiistaisin 11:00-12:30
22.1.2013 alkaen.

 

Jälkijunassa 2014

Erityisryhmien elokuvapaja

22.1.-2.4.2013
tiistaisin 11:00-12.30 Ojantien toimintakeskuksessa  Kehitysvammaisille
ja kehitysvammaisten ohjaajille suunnatussa
animaatiopainotteisessa elokuvapajassa tehdään lyhytelokuvaa
yhdessä ideasta ensi-iltaan itse tekemällä oppien.
Ohjaajana Ari Impola. Ilmoittautuminen opettajalle 1. opintokerralla.

Tässä nähtävillä KAIKKI YouTubessa olevat elokuvamme

 

 

Ojantien toimintakeskus
Ojantie 16
28130 Pori

Puhelin 02 635 0178

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus

 

 

Omat elokuvat

Elokuvien teossa mukana jo 19 vuotta!

Ojantiellä on KeViKe/MEKA TV elokuva- ja kulttuuritoimintaa ollut jo 1990 luvun alusta. Vuosituhannen vaihteessa oli hiljaisempaa, mutta 2004 saatiin tukea elokuvan tekemiseen Tähdenlentoja yhdistykseltä. Täältä lähti paja uuteen lentoon, kun saatiin yhteen elokuvaan tukea vielä SEKKiltä ja 2006 vuodesta lähtien Ojantien animaatiopaja on toiminut Porin kaupungin työväenopiston piirinä.
  1. Viedäänkö pullatkin (episodi elokuvasta Maanantai ei  mittään), 1994
  2. Hyvinvointikakku, (episodi videoteoksessa KeViKen Miljoona kuvaa), 1995 
  3. Ihana aamulenkki, 2004
  4. Nainen on vähän yksin, 2004
  5. Näin tehtiin Ojantien animaatiot, 2004
  6. Tositarina, 2004
  7. Merirosvoja Mäntyluodossa, 2006
  8. Airrolls, 2007
  9. Vuosi Juhanin ja Ritvan elämästä, 2008
  10. Satakunta 2100, 2009
  11. Olipa kerran pesula, 2010
  12. Minä lupaan, 2011
  13. Aina on oikea ikä, 2012
  14. Porilainen voittaa aina, 2013
  15. Ei hyvältä näytä, 2014

 

Ojantien toimintakeskuksen animaatio- ja elokuvapaja

Ojantien toimintakeskus Porissa juhli 20.10.2010 kaksikymmenvuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi Ojantien animaatiopaja teki OLIPA KERRAN PESULA elokuvan siitä, miten homma oikein alkoi. Tarina on jopa melkein tosi! 

2011 oltiin mukana eduskuntavaalien aikana MINÄ LUPAAN elokuvaa tehdessä ja vaalitilaisuutta järjestämässä.

Keväällä 2012 tehtiin uusi animaatioelokuva aktiivisesta ikääntymisestä ja sukupolvien välisestä solidaarisuudesta.

 

Ojantien toimintakeskuksen animaatio- ja elokuvapaja 2009

Porin kaupungin työväenopiston kehitysvammaisille ja kehitysvammaisten ohjaajille suunnatussa animaatiopainotteisessa elokuvapajassa tehdään elokuvaa yhdessä ideasta ensi-iltaan itse tekemällä oppien. 

Kurssin pituus keväällä 2009 on 18 tuntia. Pääosin kurssiaika on tiistaisin 11:00-12:30.

20.1. Käynnistys ja ideointi
27.1. Käsikirjoitus ja Nooran työn edistäminen 
3.2. Eeva-Liisa, hahmojen ja taustojen tekemistä 
10.2. - peruutettu
17.2. - 4 tuntia - animointi alkoi
24.2. - peruutettu
3.3. - Animointi jatkuu (2 tuntia ylimääräistä taidetoimikunnan tuella)
10.3. - Animointi jatkuu ja äänitys alkaa (2 tuntia ylimääräistä taidetoimikunnan tuella)
17.3. - Animointi ja äänitykset jatkuu
24.3. - Viimeiset kuvat pakettiin, ääniä paikalleen ja esikatselu

4.6. Ensi-ilta SATAKUNTA 2100 Helsingissä Senaatintorilla Kino Engelissä noin kello 12:00

Ensi-illan valmisteluun ja elokuvan viimeistelyyn saamme tukea ja apua Satakunnan taidetoimikunnalta ja SEKKiltä.

 

Ojantien toimintakeskuksen animaatio- ja elokuva 2008

15.1.-18.3.2008 tehtiin Ojantiellä taas elokuvaa Porin työväenopiston 18 tunnin kurssilla tiistaisin kello 11:30-13:00.

Kehitysvammaisille ja kehitysvammaisten ohjaajille suunnatussa elokuvapajassa tehtiin elokuva VUOSI RITVAN JA JUHANIN ELÄMÄSTÄ ideasta ensi-iltaan itse tekemällä oppien.

 

Elokuvapaja 2007

 

MEKA TV ja Porin työväenopisto järjestivät 16 tunnin elokuvapajan Ojantielle 15.1.-12.3.2007.

Kurssi maanantaisin 12:00 - 13:30

Tuleeko Ojantien kansainväliselle menestykselle uutta jatkoa...! Voittoja on joka tapauksessa tulossa, sillä tekeillä on animaatioelokuva Idolsseista ja mitä sitten voittajalle tapahtuu...

AIRROLLS ENSI-ILTA 29.3.2007 
Ojantien toimintakeskuksessa kello 18:00

Ojantien elokuvia esillä myös kansainvälisillä 
KynnysKINO6 elokuvatapahtumassa Helsingissä 19.-22.4.2007

 

Vuonna 2006

 

2006 oli pieni välivuosi vaikkei varsinaista katkosta toiminnassa ollutkaan. Vuonna 2006 ei enää Tähdenlentoja tapahtumaa järjestetty, joten uusilla elokuvillakaan ei ollut kiireitä.

Syksyllä järjestettiin toimittajakurssi työväenopiston kurssina ja Ojantieltäkin oli mukana yksi opiskelija. 

Syksyn 2005 kurssi vaihtui kevätkurssiksi 2007.

Maailmaa kiersi MERIROSVOJA MÄNTYLUODOSSA, joka oli esillä mm. Blue Sea Film Festivaaleilla 2006. Elokuvasta tuli monien esitysten myötä jopa pieni hitti lasten ja nuorten katselijoiden mielestä.

 

Vuonna 2005

 

Tähdenlennoilla 2005

Tositarina voitti animaatiosarja 1. palkinnon Tähdenlennoilla

Kansainvälinen KynnysKINO lyhytelokuvakilpailun pääpalkinto 10.4.2005 Ojantien toimintakeskukseen!

Kilpailun pääpalkinto annettiin teokselle NAINEN ON VÄHÄN YKSIN

Raadin perustelut

Lyhytelokuva NAINEN ON VÄHÄN YKSIN on eheä taideteos. Se on avoin ja rohkea puheenvuoro seksuaalisuudesta ja kaipauksesta. Kaksi minuuttia kestävä animaatio koskettaa intiimisyydellään ja yleisinhimillisyydellään. Tekijä osoittaa ihailtavaa herkkyyttä sekä monipuolisuutta vastaamalla teoksen käsikirjoituksesta, kuvista ja musiikista.

SUURI Ensi-iltapäivä 16.12.2005

ensi-illassa MERIROSVOJA MÄNTYLUODOSSA 

ja ASUNTOLA HEPSANKEIKKA 

Kiitämme yhteistyöstä 2005 
Satakunnan Elävän Kuvan Keskusta 
ja Porin kaupungin työväenopistoa

 

Elokuvat 2004

Tähdenlentoja 2004 elokuvapajat

Nainen on vähän yksin - animaatio

Animaatiosarja 1. palkinto Tähdenlennoilta!!!

Nainen haaveilee kumppanista...

Kirsin toteuttama animaatio kertoo vähän yksinäisestä naisesta.

Ihana aamulenkki - animaatio
Aamulenkki voi olla joskus myös jännittävää!

Kukapa olisi uskonut, miten paljon voi tapahtua ihanan aamulenkin aikana. Humoristinen tarina naisesta aamulenkillä.

Näin tehtiin Ojantien animaatiot - lyhyt dokumentti animaatioiden teosta

Dokumenttisarja 1. palkinto Tähdenlennoilta!!!

Animaatiohahmojen leikkaaminen on tarkkaa puuhaa!

Animaatioiden teko on kovaa työtä, mutta hauskaa. Dokumentissa tutustutaan siihen, miten animaatioita käytännössä oikein tehdään...

OJANTIEN ANIMAATIOPAJA esittää TOSITARINOITA

Ojantien kehitysvammaisten toimintakeskus sai keväällä 2004 Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä järjestettävillä Tähdenlentoja elokuvakilpailusta peräti kaksi palkintoa

  • Animaatiosarjan 1. palkinto elokuvasta 
    NAINEN ON VÄHÄN YKSIN
  • Dokumenttisarjan 1. palkinto elokuvasta 
    NÄIN TEHTIIN OJANTIEN ANIMAATIOT

Molemmat elokuvat esitettiin myös Tampereen lyhytelokuvajuhlien avajaisissa 2004. 

Nämä merkittävät kulttuuriteot ovat nyt saamassa jatkoa, kun Ojantien animaatiopajan uusin elokuva TOSITARINA sai ensiesityksen maanantaina 25.10. Ojantien toimintakeskuksessa.

Tilaisuudessa oli mukana tekijöiden lisäksi elokuvan teossa avustaneet TV alan moniosaaja -opiskelijat Milla Impola ja Kati Katajamäki Satakunnan Käsi- ja Taideteollisuusoppilaitokselta sekä Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksesta MEKA TV ohjaaja Ari Impola kertomassa, mitä kuuluu kehitysvammaisten elokuvarintamalle tänä päivänä.

 

Osattiin sitä viime vuosituhannellakin...

Kulttuuriosaaminen on ollut vahvaa Ojantien toimintakeskuksen perustamisesta 1990 saakka

Ojantien toimintakeskuksen projektitoimintaa mm.

Laakereilla ei olla levätty ennenkään. Oman toiminnan lisäksi Ojantiellä ollaan osallistuttu moneen erilaiseen projektiin KeViKen projektien matkassa mukana vuodesta 1992 alkaen, jolloin osallistuttiin ensin TEHTIIN TAULU näyttelyyn.

1994 tehtiin episodielokuvaan MAANANTAI EI MITTÄÄN episodi VIEDÄÄNKÖ PULLATKIN.  

1995 osallistuttiin "KeViKen Miljoona kuvaa" näyttelyn rakentamiseen. Täällä oli esille lyhytelokuva HYVINVOINTIKAKKU.

1995 osallistuttiin Tupla-tiimi istuntoon, jossa luotiin kehitysvammaisten kulttuuritoiminnalle raamit vuosituhannen vaihteeseen saakka.

1996-1997 oltiin tekemässä Tarja Javanaisen kanssa elokuvaa FEEL AT HOME IN YOUR BODY. Sitä esitettiin kotimaan lisäksi myös erityisliikunnan elokuvakilpailussa Barcelonassa sekä  Tarja Javanaisen esityksen yhteydessä erityisliikunnan tutkijasymposiumissa Kanadan Quebecissä 11th International Symposium for Adapted Physical Activity, 16.5.97

1997 oltiin mukana järjestämässä kehitysvammaisten taidenäyttelyä Tallinnan kirjastoon.

Painoke-lehtiin vuosina 1992-1999 tehtiin lehteen paljon kuvia, runoja ja juttuja.

 

Toimintakeskuksen elokuvatiimi

Ojantien toimintakeskus on kehitysvammaisille tarkoitettu työpaikka, jonka toimintaperiaatteita ovat normalisoituminen, osallistuminen, vuorovaikutus sekä aikuisuus. Keskuksessa kommunikoidaan suomen kielellä sekä viittomakielellä, jonka lisäksi käytetään pictokuvia.

Toiminnan osia ovat kädentaidot, kotitalous, liikunta, musiikki ja kulttuuri. Lisäksi Ojantiellä toimii lahjapuoti ja kahvila Pikkuvaris, josta voi ostaa leivonnaisia sekä itse tehtyjä käsitöitä. Lisäksi järjestetään myyjäisiä sekä messuesittelyjä ja tarpeen mukaan valmistetaan tilaustöitä.

Ojantien toimintakeskuksessa on aina avoimet ovet. Esittelemme toimintaamme mielellään!

Ojantien toimintakeskus
Ojantie 16
28130 Pori

Puhelin 02 635 0178

Työhuone Impola

27.01.2015

MEKA TV etusivu uusiks...