2009 palkittu
Vuonna 2009 huomioitiin Tänään
on ihan hyvä päivä elokuvalle -seminaarissa Ailikki Ruohosen
elämäntyötä kunniakirjalla kiitokseksi hänen elämäntyöstään kehitysvammaisten elämänlaadun kehittäjänä ja vaikuttajana täällä
Satakunnassa. Kunniakirjassa kiitettiin Ailikkia erityisesti näyttelijän
rooleista, kehitysvammaisten elokuvakulttuurin edistämiseksi tekemästä työstä, jonka jäljet näkyvät pitkään myös tuleville sukupolville.
2008 palkitut
Vuoden MEKA toimittaja on tänä
vuonna 3 kpl
Vuoden MEKA luokat toimittajia
Erkki Salmelainen ja Pirjo Koivisto, jotka omalla toiminnallaan ovat
kehittäneet satakuntalaista kansalaisjournalismia merkittävällä
tavalla sekä Pentti Syrjälä, joka on tuonut MEKA TV toimintaa esille
Etelä-Pohjanmaalla näyttävästi Selkämeri ja minä elokuvahankkeen
tiimoilla.
Vuoden MEKA kunta NAKKILA
Nakkilassa ollaan tehty elokuvia ja
TV ohjelmia roppakaupalla Ruskilassa, Kukonharjassa, Lammaisissa ja
Järvikylässä. Nakkilan Seudun Harmonikat ovat esillä
Kansainvälisessä Karhuseutu TV:ssä ja onhan yksi vuoden toimittajista
kotoisin Nakkilasta. Nakkilassa tehdyt elokuvat ovat olleet myös
erinomaisesti esillä Karhuseutu TV:ssä, Ganal TV:ssä, YLEn A-tuubissa
ja Blue Sea Film Festivaaleilla.
Vuoden MEKA yhteisöt Validia- ja
MikäMikäMaa-elokuvaryhmät
Porin Validia-palveluiden päivätoiminnan ja MLL venäjän kielisten
nuorten MIkäMikäMaa projektin elokuvaryhmien elokuvat ovat aukaisseet
merkittäviä uusia uria Satakunnan omaehtoisen elokuvatoiminnan
kehittymisessä.
2007 palkitut
Vuoden MEKA TV toimittajia on
peräti 4 kpl
Muistitieto eläväksi kuvaksi
hankkeessa pitää palkita tänä vuonna 4 MEKA luokan toimittajaa,
Terttu Saukko Ahlaisista, Simo Uotila Harjavallasta, Outi
Lähteenlahti Levanpellosta ja Hannu Elo Lyttylästä, jotka kaikki
ovat tehneet esimerkillisen pyyteetöntä työtä oman kotiseutunsa
muistitiedon esilletuomiseksi.
Vuoden näyttelijä Nanna
Vähä-Pesola
MEKA historian nuorin
päänäyttelijä (2 ja puoli vuotta) teki elokuvassa NANNA JA
JÄNNITTÄVÄ KAUPPAMATKA sellaisen roolisuoritukset, jota kelpaa
vanhempienkin kadehtia.
Vuoden MEKA kaupunki HARJAVALTA
Harjavalta on toista kertaa
peräkäin aivan omaa luokkaansa Satakunnassa ja ehkä koko
Suomessakin. Harjavalta on asukaslukuunsa nähden myös vuonna
2007 todellinen elokuvakaupunki ja omaa
mitä parhaimmat mahdollisuudet tulla todelliseksi ja esimerkilliseksi
mediakasvatuskaupungiksi.
Vuoden MEKA yhteisöt Ahlaisten
murrepiiri ja Ruskilan perinnepiiri
Molemmat yhteisöt ovat hyvin
ennakkoluulottomalla tavalla osoittaneet käytännössä, miten
elokuvan tekeminen sopii ehdottomasti KAIKILLE.
2006 palkitut
Vuoden MEKA TV toimittajat
Hiirijärven kyläyhdistys ja Lassilan kylätoimikunta
Aktiivinen kylätoiminta on
tuottanut kaksi merkittävää kyläelokuvaa vuonna 2006 kylien omasta
aloitteesta ja tuotannosta. Hiirijärven ja Lassilan omat
kyläelokuvat näyttävät mallia muulle maailmalle, mikä on
kyläelokuva ja miten niitä tehdään
Vuoden MEKA kaupunki HARJAVALTA
Harjavallassa on ollut
asukaslukuunsa nähden vuonna 2006 todellinen elokuvakaupunki ja omaa
mitä parhaimmat mahdollisuudet tulla todelliseksi ja esimerkilliseksi
mediakasvatuskaupungiksi
Vuoden MEKA kylä PREIVIIKI
Loistava esimerkkikylä, miten
erilaista mediaa ja hyvää koulutustarjontaa voidaan omasta
kylätoiminnasta hyvällä ja toimivalla yhteistyöllä viedä ja
tuottaa muullekin maailmalle
2005 palkitut
Vuoden MEKA TV toimittajat Tuuli
Penttinen-Lampisuo ja Susanna Tero
Tuuli Penttinen-Lampisuo on
tuottanut 14 Elokuvakipinä-lastenleffaa ja kehittänyt siten
merkittävällä tavalla omaehtoisen lastenelokuvan kehittämistä
koko Satakunnan alueella
Susanna Tero on ohjannut kaksi
merkittävää DVD kokonaisuutta - MALIKE ja Soveltava alppihiihto
DVD:t - molemmat työt uurtavat uraa niin MEKA TV saralla kuin
vammaisten liikuntamahdollisuuksien esilletuomisessa.
Vuoden MEKA kunta - Eurajoki
Toista vuotta peräkkäin
Eurajoki - tänä vuonna lastenelokuvien Mekka - Elokuvakipinä sai
sieltä 18 käsikirjoitusta ja tuotti näistä 4 elokuvaa,
Animaatiomatkalaukun, seikkailuleirien ja Rikantilan elokuvaprojektit
tuottivat yhteensä 11 lastenelokuvaa Eurajoelta
Vuoden MEKA kylä - Kellahti
Kellahti - loistavaa
talkoohenkeä lasten medialeirien yhteydessä ja jossa on erinomaisen
toimiva kylätalo
erilaisten medialeirien ja -talkoiden järjestämiseksi
Kehitysvammaisten vuoden KIVA
maininta - Porin kaupungin työväenopisto
Monen tuettoman vuoden tauon
jälkeen Porissa vihdoin on jokin taho huomannut porilaisten
kehitysvammaisten loistavan elokuvamenestyksen ja opiston suojissa
järjestetään nyt oikeaa elokuvapajatoimintaa.
Vammaisten vuoden TÖRPPÖ
huomionosoitus - Porin kaupungin kulttuurilautakunta
Porin kaupungin
kulttuurilautakunnalle, joka ei huomioinut porilaisten
kehitysvammaisten poikkeuksellisen suurenmoista valtakunnallista ja
kansainvälistä elokuvamenestystä mitenkään ja päätti muutenkin olla kokonaan tukematta
yhteisöelokuvatoimintaa Porissa vuonna 2005.
2004 PALKITUT
Vuoden MEKA toimittaja - Satu Niska -
MEKA TV ja Mediavaunu harjoittelijana puoli vuotta ja edistänyt
merkittävällä työpanoksellaan lasten ja nuorten sekä erityisryhmien
MEKA TV toimintaa
Vuoden MEKA kunta - Eurajoki -
huomioinut kehitysvammaisten elokuvatoimintaa kiitettävästi, tilannut
muun muassa matkailuvideon Eurajoen toimintakeskukselta
Vuoden MEKA kylä - Hiirijärvi -
kokonainen kylä elokuvan touhussa mukana
Vuoden MEKA yhteisö - Lassilan koulu
ja Kamumesta - pirteää ja esimerkillistä lasten ja nuorten elokuva-
ja mediatoimintaa
2003 PALKITUT
Vuoden MEKA työnantaja - Kehitysvammaisten
Palvelusäätiö - tuloksina 1 valmis video ja kaksi kuvattuna, joiden
ensi-ilta alkuvuodesta 2004
Vuoden kunta Kodisjoki - jo toisen kerran MEKA
palkittu! - MEKA TV sai Kodisjoen kunnalta tukea Kodisjoen koulun
lastenelokuvien tekemiseen enemmän kuin KeViKe ja MEKA TV kaikilta
alueen 29 kunnalta yhteensä 12 vuoden aikana lasten ja erityisryhmien
elokuvakulttuurin tekemiseen!
Vuoden MEKA yhteisö - Jalonojan koulu
- kertakaikkiaan erinomainen koulu ja hienot puitteet omaehtoisen
lastenkulttuurin tekemiseen
Palkitut 2002
Vuoden 2002 MEKA toimittajat - Kaisu
Miettinen ja Katja Toivanen
- Kaisu Miettisen ohjaama tanssileiri
tuotti hienon dokumentin ja ohjelman tanssiterapiasta. Miettisen ideat
ja visiot saivat myös Tulilinnut outoon lentoon
- Katja Toivasen aktiivinen ote ja usko
videon käyttöön myös käytännössä tuotti kaksi hienoa ja
tärkeää dokumenttia paljon tukea tarvitsevien aikuisten toiminnan
mahdollisuuksista
- Molempien vuoden MEKA toimittajien
tuottamat ohjelmat toimivat vuoden selkärankana ja antavat tärkeitä
näkökulmia tulevaisuuteen pientenkin ihmisten arjen unelmien
täyttämiseen
Vuoden MEKA yhteisö - Matomäen koulu
- Matomäki Maailmankartalle
kouluprojekti oli todellinen KOKO koulun projekti - hieno esimerkki ja
toimintamalli tuleville kouluprojekteille
Vuoden MEKA kunta - Merikarvia
- Ainoa kunta Satakunnassa, jossa on
säännöllistä mediaa kaikille -toimintaa kehitysvammaisille,
jo yhdeksättä vuotta
- Kansalaisopiston Ouraooppera on hieno
esimerkki koko kunnan suuresta yhteisestä ponnistuksesta.
Työkeskuksen Ouraooppera dokumentointi on taas hieno esimerkki
siitä, mitä saadaan aikaan, kun kehitysvammaisten tekemiselle
annetaan tilaa ja arvoa
Ronski Roopen vuoden TÖRPPÖ palkinto
- koko vuosi 2002
- Ei juurikaan kestävää kehitystä
kehitysvammaisten kulttuuritoiminnalle - varsinkin AV toiminnan
hiipuminen on surkeaa
- MEKA TV keskeisten toimintojen
jääminen ilman tukea
Ronski Roopen vuoden KIVA palkinnot -
Tanssileiri Honkalammella sekä Maliken ja Kehitysvammaisten
Palvelusäätiön Liikeleiri
- Kaksi hieno leiriä, jotka olivat
erinomaisesti järjestettyjä asiakkaiden ehdoille ja jotka molemmat
tuottivat tärkeän kokeilemisen ja yhdessä olemisen ohella kaksi
hienoa videota myös muille ihmeteltäväksi
2001 MEKA palkitut
Vuoden MEKA kunta - Kodisjoki
Vuoden MEKA toimittaja - Johanna Keltto
Ronski Roopen vuoden KIVA Tukiviestin
ja Leijan toimitukset sekä Ulvilan Seudun toimitus
Vuoden Ronski Roopen TÖRPPÖ Kuvallisen
viestinnän kehittäminen Satakunnassa -hankkeelle
2000 MEKA palkitut
Vuoden MEKA yhteisö - Kairilan kylä
Vuoden MEKA kunta - Siikainen
Vuoden MEKA toimittaja - Kaisu Mikkelä
Vuoden Ronski Roopen KIVA - Honkalammen
viestintäleirit ja Merikarvian kansalaisopisto
Vuoden Ronski Roopen TÖRPPÖ -
Äetsän kunta Äetsän kansalaisopiston lopettamisen vuoksi
|
Vuoden MEKA näyttelijä 2007
|