Taidetoimikunnan tuen turvin
tarjottiin Ari Impolan ammattitaitoa ja kalustoa tekijöille, joista kukaan ei ole elokuva-alan ammattilainen, mutta joiden ideat ja suunnitelmat kannatti tehdä elokuviksi.
Yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi tuli Satakunnan osallistuminen Senaatintorilla kesällä 2009, jossa elokuva tulee voimakkaasti esille. Tällä sarjalla haluan osoittaa, että elokuvan tekeminen on Satakunnassa kaikkien haluavien etuoikeus. Sarjaan mahtuu kehitysvammaisia, liikuntavammaisia, lapsia, nuoria maahanmuuttajia, senioreiden muistitietoa, animaatioita, fiktioita ja dokumentteja.
Työskentely
tapahtui pitkin vuotta tekijöiden ehdoilla ja aikatauluilla.
Osa ensi-illoista
tuli vasta vuonna 2009. Näiden elokuvien tekeminen olisi tärkeää, mutta tekemisen lisäksi tarvitaan myös tukea, että näitä saataisiin esille myös oikeasti.
Näkyvyys on ollut hyvä niukoista resursseista huolimatta ja varsinainen esityskausi on vasta tulossa. Elokuvista
suurin osa oli nähtävillä Senaatitorilla kesällä 2009.
Sarja
julkaistiin DVD sarjana Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen omin voimin talvella 2009.
Taidetoimikunnalta
saama tuki näiden elokuvien tekemiseen on ollut merkittävä ja näiden elokuvien arvo vain kasvaa aikaa myöten.