Pirkkalan kylä voimalaitoksen vieressä 



Pirkkalan voimalaitos patoluukut avoinna

Pirkkalan kylä sijaitsee Harjavallan voimalaitoksen läheisyydessä Kokemäenjoen rannalla. Joen maisema muuttui Pirkkalan kohdalta oleellisesti, kun Pirilän ja Lammaisten kosket valjastettiin ja voimalaitos rakennettiin vuosien 1937-1939 välisenä aikana.

Pirkkalan ja Suistomaiden yhteistyö alkoi tapaamisella Kaisa Kurrun ja opistojen ihmisten kanssa Cedercreutzin museolla maaliskuussa 2006. Maaliskuun aikana käytiin tutustumassa ja taltioimassa Pirkkalan muistelopiirin toimintaa ja sen myötä saatiin talteen tarinoita Pirkkalan taloista, jäiden nostosta Kokemäenjoen jäältä sekä Killan jättiläisestä. 

Kipinäiskupäivä lapsille pidettiin maaliskuussa Pirkkalan koululla ja samalla saatiin käyntiin Pirkkalan mediapysäkki, joka kokoontui kaikki viisi kertaa kevään 2006 aikana. Mediapysäkillä tehtiin muun muassa Pirkkalan Kipinävartti, Tyttö kevätpäivänä- lyhytelokuva näyttelijä Jari Forsmanin johdolla sekä kiintoisa käsikirjoitus Jättiläiselokuvaan, joka jäi kuitenkin ajan ja osallistujien puutteen vuoksi toteuttamatta. Lisäksi saatiin talteen muistoja joen historiasta Kaisa Kurrun kertomana. Tuotosten ensi-ilta pidettiin Pirkkalan koululla 18.5.2006 kello 16:00!!

Lasten mediapysäkin lisäksi Pirkkalan koululla järjestettiin huhtikuussa 12.4.2006 "Mitä valokuva kertoo kyläläisille menneestä ajasta"-ilta, jolloin päätoimittaja Timo Simulan ja kyläaktiivi Mia Mäntylän johdolla perehdyttiin vanhojen valokuvien maailmaan, mitä valokuvat kertovat ja miten niitä on mahdollista hyödyntää esimerkiksi kylähistoriikkien tai kyläelokuvien tekemisessä. 

Pirkkalan lokikirja...

Päivitetty 18.12.2006

Karhuseudun suistomaille