Matkalla Suistomailla

Paluu etusivulle

Heikin raportti työharjoittelusta SEKK:ssä ja Karhuseudun suistomailla



Aloitin työharjoittelun SEKK:issä toukokuun alussa, jolloin ensimmäisenä päivänä olimme tekemässä elokuvaa Noormarkun 4H – kerholaisten kanssa. Toukokuu menikin tutustuessa SEKK:n toimintaan, henkilökuntaan, yhteistyökumppaneihin ja muihin työharjoittelijoihin, joita SEKK:ssä oli. Myös alaan sain tutustua monien eri tehtävien kautta, joita minulle annettiin hoidettaviksi. Jos jossain vaiheessa meni sormi suuhun, saattoi apua aina kysyä keneltä tahansa, joka oli lähettyvillä. Jos sekään ei auttanut, niin piti etsiä tilalle joku toinen ”uhri”. Kyllä aina joku löytyi, jolla oli hallussaan vaadittavat tiedot ja taidot.

Noormarkun 4H:n ensi-iltatunnelmia...

Yksi hienoimmista kokemuksista kesällä oli Kellahden medialeirillä, jossa hyvän leirihengen ohella oli myös mahtavat puitteet harjoittaa elokuvataiteen tekemistä. Sen lisäksi, että meillä oli siellä paljon innokkaita lapsia, olivat myös Porin teatterinuoret lainanneet meille kaksi kätevää henkilöä rakentamaan lavasteita, Seppo Saarisen ja Susanna Hakalan. 

Myös catering oltiin toteutettu ensiarvoisen hienosti. Tuloksena oli kaksi upeata lyhytelokuvaa, jotka kelpaisivat mukaan vaikka Oscar – gaalaan. Ja jossei Oscareita ole saatavilla, niin luultavasti repullinen kotoisia Jussi – patsaita voisi ajaa saman asian. Nimi Akutistakutis on tainnut syöpyä pysyvästi aivoihini. 

Kesäleirin jälkeen Satu siirtyi viettämään kolmen viikon kesälomaa, jolloin minä ja Ari oltiin liikenteessä kahdestaan ja jouduttiin hoitamaan Sadunkin hommat. Kaiken lisäksi vielä ensimmäiset kesähelteet iskivät päälle. Tänä aikana me työskentelimme muun muassa Luvian kunnan ja seurakunnan järjestämillä kesäleireillä, joita oli kaksi kappaletta. Molemmilla leireillä työstimme kaksi mainiota lasten leffaa, joista toisessa pääsin itse näyttämään omia todella erinomaisia näyttelijätaitojani ( Hollywood kutsuu ! ). Kesäkuun aikana pääsin vielä tutustumaan Taitotallilaisiin,  joiden kanssa toteutimme Leineperin dokkaria.

Kellahden medialeiriläisiä jokirosvojen jäljillä...

 

Tunnelmia Lassilan markkinoilta ja kyläelokuvan ensi-illasta...

Heinäkuussa jatkoimme vielä hetken Taitotallilaisten kanssa sekä kävimme Lassilassa tekemässä kylävideota. Uutena asiana minulle tuli Hiirijärven kylävideon kuvaukset. Ensimmäinen työkomennus oli, kun aamusti lähdin Erkin kanssa kuvaamaan heräävää Hiirijärveä. Kuvausten ohella äänitimme myös paikallisia luonnon ääniä.

Seuraavat pari viikkoa menivätkin pääasiassa Hiirijärvellä. 10. päivä heinäkuuta Satu palasi lomalta. Sen viikon ajan meillä oli taas täysi miehitys. 17. päivä Ari lähti lomille, joten minä ja Satu saimme tehdä hänenkin hommansa. Kenttäpäiviä ei ollut Arin lomaillessa kovinkaan montaa, joten aika meni lähinnä toimistohommissa, nauhojen kaappausta, offline - listoja ja niin edelleen.

Hiirijärven kuvauksetkin hoidettiin loppuun ja Lassilassa käytiin järjestämässä kylävideon ensi- ilta. Editointia pääsin myös harjoittelemaan Preiviikin punamultajutun parissa.. 

Elokuussa Satu ja minä perehdyimme Risteen koulun historiaan Muistitieto talteen-koulutuksen puitteissa ja kävimme 5. päivä kuvaamassa Risteellä, kun siellä vietettiin koulun oppilaiden koulumuistelutilaisuutta. 

Arikin palasi lomilta 7. päivä, jolloin minä aloitin viimeisen viikkoni SEKK:llä. Tämän viikon hommiin on kuulunut pari kenttäpäivää Taitotallilaisten kanssa sekä loppuraportin kirjoittaminen. Ensi viikolla siirryn taas kerran viettämään opiskelijaelämää. 

Raportin laati Heikki Haapajärvi

Risteläisiä pohtimassa parhaita tapoja saada muistitietoa talteen....

 Päivitetty 06.12.2006

Karhuseudun suistomaille