
Kauvatsanjoki saa alkunsa
Sääksjärvestä ja jokea pitkin on vuosien varrella kulkenut niin
tukkeja, laivoja kuin ihmisiä. Sahatoimintaa Kauvatsanjoen rannalla on
ollut jo 1700-luvulla ja idyllisessä jokimaisemassa viihtyvät myös
linnut. Joenuoma virtaa Puurijärvelle, joka on osa Puurijärvi-Isosuon
kansallispuistoaluetta.
Suistomaat kävi
kevättalvesta elokuvia esittämässä Lähteenmäellä. Keväämmällä
pidettiin valokuvaan liittyvä luento Kauvatsan seurantalolla
päätoimittaja Timo Simulan ja kyläaktiivi Mia Mäntylän johdolla. Kyttälän sahan vaiheita
syksyllä Mantan saaritilalla oli
kuuntelemassa yli neljäkymmentä paikallista. Kirjailija Pirjo Tuominen
johdatti keskustelua ja tarinoita kuultiin muun muassa uimakouluun, sahan
historiaan, jokeen ja moneen muuhun asiaan liittyen. Paljon muisteluja
saatiin mahtumaan reiluun puoleentoista tuntiin. Muuten Suistomaat on
taltioinut Kauvatsanjoen maisemia pitkin vuotta eri vuodenaikoina.