OPISTOISSA TAPAHTUNUTTA

Paluu

Opistoissa pidettyjä kursseja ja koulutuksia...


Karhuseudun suistomaat-projektin ja opistojen yhteistyössä on järjestetty runsaasti erilaista kurssitoimintaa muistitiedon taltioinnin ja vesistöalueen tarinoiden ympärille. Täältä löydät jo pidetyt ja järjestetyt kurssit ja luennot.

TAMMIKUU 2007

To 11.1.2007 MEDIAPYSÄKKI 6-15-vuotiaille (22 h) 10 €
11.1.-8.3.2007 torstaisin klo 13-15 (ei hiihtolomaviikolla)
Kokoontumispäivät: 11.1., 18.1., 25.1., 1.2., 8.2., 15.2., (22.2. ei kok. hiihtoloma), 1.3 ja 8.3. 

Paikkana Kaasmarkun koulu.
Max. 15 osallistujaa.

Mielikuvista sanoiksi, sanataiteesta eläväksi kuvaksi - sanataiteen ja elokuvan pilottikurssi Kaasmarkussa. Lasten mediakurssi, jonka aikana tutustutaan sekä sanalliseen että kuvalliseen ilmaisuun. Mediapysäkillä valmistetaan oma elokuva ideasta ensi-iltaan itse tekemällä ja kokeilemalla. Kurssilla käydään läpi kaikki elokuvan tekemiseen liittyvät vaiheet: suunnittelu ja ideointi, käsikirjoittaminen, kuvaaminen, leikkaaminen ja ensi-ilta.

Ilmoittautuminen 8.1.2007 mennessä opiston toimistoon puh. (02) 621 5962. 
Opettajat: Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Miikka Pihlajamäki, näyttelijä/käsikirjoittaja Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti.

Ti 16.1. klo 13.30-15.00 (12 h) Äänipaja - ääniä vesien varsilta 7 € (12 h)
16.1.-27.2.(ei hiihtolomaviikolla) tiistaisin 
6-15-vuotiaille, paikkana Suosmeren koulu.
Kokoontumispäivät: 16.1., 23.1., 30.1., 6.2., 13.2., (20.2. ei tapaamista hiihtoloma) ja 27.2. 

Äänipajassa luodaan salaperäisiä ja ihmeellisiä äänimaisemia, kuunnelmia ja efektejä, joita voidaan käyttää kuunnelmissa, näyttelyissä, peleissä, elokuvissa tai vaikkapa oman äänilevyn tekemiseen. Kurssilla tehdään myös äänimaailmaa ja musiikkia Karhuseudun suistomaat -elokuvaan. Ohjaajina Ari Impola ja Veijo Setälä.

To 18.1. Muistitieto talteen -luentosarja Kullaalla, vapaa pääsy 
Valokuva lähteenä ja kyläkirjojen kuvituksena, paikka Kullaan vanhainkodin juhlasali.
FM Outi Lähteenlahti.

To 18.1. klo 13-15 Mediapysäkki 6-15 - vuotiaille Kaasmarkussa
Opettajat: Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Miikka Pihlajamäki, näyttelijä/käsikirjoittaja Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. Kts. tarkempi ohjelma to 11.1.

Ti 23.1. klo 13.30-15.00 (12 h) Äänipaja - ääniä vesien varsilta 7 € (12 h)
6-15-vuotiaille, paikkana Suosmeren koulu. Ohjaajina Ari Impola ja Veijo Setälä. 

Ke 24.1. klo 18-20  PORIN VESISTÖILLAT, Lyttylä-Pihlavanlahden toisella puolen, vapaa pääsy
Paikka Lyttylän vanha koulu. Illan paikallisena puheenjohtajana toimii Yrjö Räikkälä. Lyttyjän ranta-alueiden luontoarvot ovat merkittävät. Suistoalue on erikoinen niin kasvillisuudeltaan, eläimistöltään kuin maisemaltaankin. Maiseman muutosta tarkastellaan esimerkiksi valokuvien pohjalta. 

To 25.1. klo 13-15 Mediapysäkki 6-15 - vuotiaille Kaasmarkussa
Opettajat: Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Miikka Pihlajamäki, näyttelijä/käsikirjoittaja Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. Kts. tarkempi ohjelma to 11.1.

Ma 29.1. klo 13:00 - 15:15 Näyttelysuunnittelu (3 €)
Paikka Satakunnan Museo, Hallituskatu 11 Pori.

Perehdytään Karhunseudun suistomaat-projektin kevään näyttelysuunnitteluun esimerkkitapauksena. Pohditaan näyttelyn suunnitteluun vaikuttavia seikkoja ja visuaalisen ilmeen kehittämistä. Kurssin luonne on ohjaava ja sen tarkoituksena on etsiä suuntaviivoja näyttelyn kokonaisuuden rakentamiselle. Mallia voi soveltaa muihin näyttelykokonaisuuksiin. Ohjaajana Riina Arvela.

Ti 30.1. klo 13.30-15.00 (12 h) Äänipaja - ääniä vesien varsilta 7 € (12 h)
6-15-vuotiaille, paikkana Suosmeren koulu. Ohjaajina Ari Impola ja Veijo Setälä. Kts. tarkemmat tiedot kurssista ti 16.1.

 

Helmikuu 2007

To 1.2. klo 18-19:30 Levanpellon muistelupiiri, vapaa pääsy
Muisteluilta. Maiseman muutos ja ihmisen toiminta. Esimerkiksi harjujen soranajo sekä tielinjojen kulku eri aikoina. Liikenne. Paikka Gasthaus Matinliisa.
FM Outi Lähteenlahti.

To 1.2. klo 13-15 Mediapysäkki 6-15 - vuotiaille Kaasmarkussa
Opettajat: Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Miikka Pihlajamäki, näyttelijä/käsikirjoittaja Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. Kts. tarkempi ohjelma to 11.1.

La 3.2. klo 10-13:00 Muistovalokuvakollaasi 4 € (4 h)
Paikkana Ahlaisten kirjastotalo. 

Valmistetaan kerätyistä valokuvista kolmiulotteisia kollaasitöitä kylän omaan näyttelyyn. Kollaasissa yhdistyvät eri materiaalit: valokuvat, paperi, pahvi, vanhan sanomalehdet, puu, esineet, kasvit, tekstiilit ja muut elementit, jotka tukevat kuvien välittämää tarinaa. Tämän veistosmaisen teoksen tehtävänä on herättää katsoja aistimaan paikan tunnelmaa. Varaa mukaan valokuvia ja erilaisia materiaaleja sekä esineitä, joita haluat työssäsi käyttää. Muut materiaalit voit hankkia opettajalta. Ohjaajana Riina Arvela. 

Editoinnin alkeet
(36 h) - peruuntui osallistujien vähäisyyden vuoksi.

Ti 6.2. klo 13.30-15.00 (12 h) Äänipaja - ääniä vesien varsilta 7 € (12 h)
6-15-vuotiaille, paikkana Suosmeren koulu. Ohjaajina Ari Impola ja Veijo Setälä. Kts. tarkemmat tiedot kurssista ti 16.1.

Ke 7.2. klo 18-20 PORIN VESISTÖILLAT, Mäntyluoto – Pihlavanlahti – elämää merestä. Vapaa pääsy.
Paikka Mäntyluodon koulu. 

To 8.2. klo 13-15 Mediapysäkki 6-15 - vuotiaille Kaasmarkussa
Opettajat: Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Miikka Pihlajamäki, näyttelijä/käsikirjoittaja Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. Kts. tarkempi ohjelma to 11.1.

Pe 9.2. klo 17.30-20.30 Muistovalokuvakollaasi 4 € (4 h)
Paikka Levanpellon PVY:n talo, ohjaajana Riina Arvela Porin työväenopistolta.

Valmistetaan kerätyistä valokuvista kolmiuletteisia kollaasitöitä kylän omaan näyttelyyn. Kollasissa yhdistyvät eri materiaalit: valokuvat, paperi, pahvi, vanha sanomalehdet, puu, esineet, kasvit, tekstiilit ja muut elementit, jotka tukevat kuvien välittämää tarinaa. Tämän veistosmaisen teoksen tehtävänä on herättää katsoja aistimaan paikan tunnelmaa. Varaa mukaavn valokuvia ja erilaisia materiaaleja sekä esineitä, joita haluat työssäsi käyttää. Muut materiaalit voit hankkia opettajalta.

Ti 13.2. klo 13.30-15.00 (12 h) Äänipaja - ääniä vesien varsilta 7 € (12 h)
6-15-vuotiaille, paikkana Suosmeren koulu. Ohjaajina Ari Impola ja Veijo Setälä. Kts. tarkemmat tiedot kurssista ti 16.1.

To 15.2. Muistitieto talteen -luentosarja Kullaalla, vapaa pääsy 
Kuvat, esineet ja maisemat sukutarinan lähteenä. Paikka Kullaan vanhainkodin juhlasali.
Kirjailija Taina Teerialho. 

To 15.2. klo 13-15 Mediapysäkki 6-15 - vuotiaille Kaasmarkussa
Opettajat: Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Miikka Pihlajamäki, näyttelijä/käsikirjoittaja Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. Kts. tarkempi ohjelma to 11.1.

Ke 21.2. klo 18-20 PORIN VESISTÖILLAT, Reposaaren – Elämää meren keskellä. Vapaa pääsy.
Paikkana Reposaaren koulu. Millaista on ollut elämä saarella meren keskellä eri aikoina? 

Ti 27.2. klo 13.30-15.00 (12 h) Äänipaja - ääniä vesien varsilta 7 € (12 h)
6-15-vuotiaille, paikkana Suosmeren koulu. Ohjaajina Ari Impola ja Veijo Setälä. Kts. tarkemmat tiedot kurssista ti 16.1.

Maaliskuu 2007

To 1.3.  klo 18-19:30 Levanpellon muistelupiiri, vapaa pääsy
Muisteluilta, Satakunnan Museon näyttelyn valmistelu ja valokuva, paikka PVY:n talo
Outi Lähteenlahti.

To 1.3. klo 13-15 Mediapysäkki 6-15 - vuotiaille Kaasmarkussa
Opettajat: Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Miikka Pihlajamäki, näyttelijä/käsikirjoittaja Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. Kts. tarkempi ohjelma to 11.1.

To 8.3. klo 13-15 Mediapysäkki 6-15 - vuotiaille Kaasmarkussa
Opettajat: Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Miikka Pihlajamäki, näyttelijä/käsikirjoittaja Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. Kts. tarkempi ohjelma to 11.1.

To 15.3. Muistitieto talteen -luentosarja Kullaalla, vapaa pääsy 
Ohjaaja Ari Impola (Satakunnan Elävän Kuvan Keskus): Miten kyläelokuva syntyy? Paikkana vanhainkodin juhlasali. 

To 15.3. klo 13-15 Mediapysäkki 6-15 - vuotiaille Kaasmarkussa
Opettajat: Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Miikka Pihlajamäki, näyttelijä/käsikirjoittaja Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. Kts. tarkempi ohjelma to 11.1.

To 22.3.2007 Karhuseudun suistomaat - näyttelyn avajaiset 
klo 18:00 Satakunnan Museo. 

Esitellään hankkeen aikana taltioitua kulttuuriperintöä, maisemaa ja kyläelokuvia. Karhuseudun suistomaat -projekti on tarjonnut viestinnän ja median sisältökoulutusta sekä omaehtoisia tuotantomahdollisuuksia Karhuseudun vesistöjen rannoilla oleville kylille ja yhteisöille. Eri kylissä on hankkeen aikana järjestetty koulutussarjoja, tapahtumia, elokuvailtamia ja mediatalkoita. Näiden avulla on kerätty ja tuotettu useita omia pieniä dokumentteja, esimerkiksi kyläelokuvia. Koulutusta on järjestetty yhteistyössä mm. Porin kaupungin työväenopiston ja Ulvilan kansalaisopiston sekä alueen muiden kunnallisten opistojen kanssa.

 

Kuva Sonja Viljanen

 

OPISTOKURSSIT

Kevät ja kesä 2006

Syyskuussa 2006

Lokakuussa 2006

Marraskuussa 2006

Joulukuussa 2006

Tammikuussa 2007

Helmikuussa 2007

Maaliskuussa 2007

Huhtikuussa 2007

 

 

Sivun alkuun...

Joulukuu 2006

JOULUKUU 2006

To 7.12. klo 18-19:30 Levanpellon muistelupiiri, vapaa pääsy
Muisteluilta: yhteenvetoa, mitä saatu aikaiseksi, missä ollaan, mihin suuntaan ollaan menossa? Keskustellaan kevään muisteluiltojen aiheista ja ideoidaan Satakunnan Museon näyttelyn Levanpelto-osiota. Paikkana Gasthaus Matinliisa.
Outi Lähteenlahti. Ari Impola. 

Sivun alkuun...

Marraskuu 2006

MARRASKUU 2006

Ke 1.11. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
Ari Impola / Satu Niska.

To 2.11. klo 18-19:30 Levanpellon muistelupiiri, vapaa pääsy
Muisteluilta: elinkeinot kylällä, ohjeita haastattelujen tekemiseen, paikkana Gasthaus Matinliisa. Outi Lähteenlahti.

La 4.11. klo 10-15 Mediapysäkki 6-15-vuotiaille 
Paikka Pori.
Ari Impola / Satu Niska sekä vierailijoina näyttelijä Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. 

Ke 8.11.06 18.30 -20.00 Ahlaistenjoet-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen
Ahlaisten joen tukkilautat, 6 km Strikan koskelta jokisuuhun.
Ahlaisten joessa oli ainoana jokena Satakunnassa tukin uittoa kehäpuomien ympäröimässä ’flotassa’ eli lautassa, sanoo tutkimuksessaan ”Satakunnan uittotyöläisistä” Turun yliopiston kansatieteen laitoksen emeritusprofessori Ilmar Talve.
Helge Virta. (Satu)

Ke 8.11. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
Ari Impola / Satu Niska.

Sanasta eläväksi kuvaksi - elokuvan käsikirjoittaminen ja kuvaaminen lyhytkurssi (18 h) 10/ 7 € KURSSI PERUTTU VÄHÄISEN OSANOTTAJAMÄÄRÄN VUOKSI!
Pe 10.11. klo 17.-19.15
la 11.11.klo 9.-14.30
Paikka Kullaan kunnantalo/valtuustosali.

Mielikuvista sanoiksi, sanataiteesta eläväksi kuvaksi – kaiken ikäisten mediakurssi, jonka aikana tutustutaan sekä sanalliseen että kuvalliseen ilmaisuun. Kurssilla käydään läpi seuraavat elokuvan tekemiseen liittyvät vaiheet: suunnittelu ja ideointi, käsikirjoittaminen ja kuvaaminen.

Opettajina  Satakunnan elävän kuvan keskuksen ohjaajat Ari Impola ja Satu Niska, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti.  

Pe 10.11.-Su 12.11. ja pe 17.11-Su 19.11. Pienjulkaisutyöpaja A (30 h) 25 €/ 15 € KURSSI PERUTTU VÄHÄISEN OSANOTTAJAMÄÄRÄN VUOKSI!
pe klo 17-19:15
la 9-14:30
su 9-14:30
Paikka Ulvilan lukion tietotekniikan luokka

Valmistetaan esitemateriaalia ja tutustutaan esitteenteon perusteisiin. Käytössä Word-tekstinkäsittelyohjelma ja Photoshop Elements-kuvankäsittelyohjelma. Sommittelun perusteita, fonttien/ värien/ asettelun vaikutusta graafiseen kokonaisuuteen. Oman kuvamateriaalin tuominen on toivottavaa. Osallistuminen edellyttää ko. ohjelmien käytön alkeiden hallintaa. Kurssin vetäjä Veikko Silvennoinen. Toteutetaan yhteistyössä Karhuseudun suistomaat-projektin kanssa. 

Ti 14.11. klo 18-20 Preiviikinlahden kylät-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen
Kokemäenjoen suisto ja Porin merialue – mielimaisemia, paikka Preiviikin vanha koulu.
HuK Mikael Lähteenmäki. (Satu)

Ke 15.11. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
Ari Impola / Satu Niska.

To 16.11. Muistitieto talteen -luentosarja Kullaalla (14 h) 7 €
Kyläelokuvien tekeminen - Kulttuuriperintö ja muistitieto elokuvan aineistona. Kullaan kunnantalo/valtuustosali.
Ohjaajat Ari Impola ja Satu Niska (SEKK)

La 18.11. klo 10-15 Mediapysäkki 6-15-vuotiaille (36 h) 26 €
Paikka Pori.
Ari Impola / Satu Niska sekä vierailijoina näyttelijä Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. 

Ke 22.11.06 18.30-20.00 Ahlaistenjoet-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen
Uhanalainen eläin raakku eli jokihelmisimpukka (maskaali Ahlaisten murteella) ja sen esiintyminen Karvianjoen alahaaroilla (Ahlaisten joet). Aina ajankohtainen ’raakku raukka’ ja sen kohtalo menneisyydessä ja tulevaisuudessa.
Ilmari Valovirta. (Erkki Kuisma)

Ke 22.11. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
( Satu Niska )

Ke 22.11. klo 18-20 Tarinoita Kokemäenjoen varrelta, vapaa pääsy Paikka Ulvilan lukion auditorio. Vapaata keskustelua ja muistelua joesta ja jokeen liittyvistä tarinoista, elinkeinoista, retkistä ja luontoarvoista. Jokimaiseman muutosta tarkastellaan myös vanhojen valokuvien avulla. Puhetta johtavat Jorma ja Marja-Terttu Ruohomäki. Järjestetään yhteistyössä Ulvilan kaupungin, Kotiseutuyhdistyksen ja Karhuseudun suistomaat -hankkeen kanssa. Ari Impola. 

Ti 28.11. klo 18-20 Preiviikinlahden kylät-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen
Mitä meren rannan tai jokivarren asukas voi tehdä parantaakseen vesistön tilaa? Paikka Preiviikin vanha koulu.
Suunnittelija Elina Joensuu, Satakunnan vesistöohjelma Satavesi.

Ke 29.11.06 Ke 18.30-20.00 Ahlaistenjoet-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen
Ahlaisten jokien ja koskien vesistötöiden (perkaaminen ja ruoppaus) historiaa.
Tämänkaltaisten vesistötöiden tarpeellisuus ja tarkoitus ja vaikutus vesistön nykytilaan.
Altti Luoma. (Satu)

Ke 29.11. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
Ari Impola

Sivun alkuun...

Lokakuu 2006

LOKAKUU 2006

Su 1.10. klo 10-15 MEDIATALKOOT Porin ja Ulvilan alueella, vapaa pääsy Paikkana Harjunpään koulu.
Ari Impola/ Satu Niska. Mediatalkoot ei kerännyt menestystä Harjunpään suunnalla, kävijöitä oli vain yksi henkilö yhden kuvan kanssa...

Ma 2.10. klo 18 - 20 Nakkila vesistöilta, vapaa pääsy
Tarinoita Ruskilan kosken vaiheilla, paikka Nakkilan vanhainkoti Hyppingillä.
Vapaata keskustelua ja muistelua Nakkilan koskista, joesta ja jokeen liittyvistä elinkeinoista. Puheenjohtajana Kari Ylikoski. Mukana kymmenen keskustelijaa muistelemassa Nakkilan vesien tarinoita.

Ti 3.10. klo 18-20 Preiviikinlahden kylät-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen
Perinnemaisema, kylät, talot, pihat, pellot ja niiden vaaliminen, paikkana Preiviikin vanha koulu.
Intendentti Tuulikki Kiilo. (Ari)

Ke 4.10. klo 18 – 20 Muistitieto talteen –luennot, vapaa pääsy
Muistitieto ja sen kerääminen haastatellen, paikkana Harjavalta, Hiirijärven kylätalo. FM Riina Haanpää. 

Ke 4.10. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
(Ari Impola)

To 5.10. klo 18-19:30 Levanpellon muistelupiiri, vapaa pääsy
Muisteluilta: Kaupat ja kauppa-autot, paikkana PVY:n talo. Outi Lähteenlahti. Vierailijana luennoimassa Riina Haanpää.

La 7.10.Mediapysäkki 6-15-vuotiaille klo 10-15 (36 h) 26 €
Paikka Pori.
Satu Niska sekä vierailijana kirjailija Taina Teerialho, päivän teemana käsikirjoituksen kirjoittaminen ja muokkaaminen kuvaussuunnitelmaksi.

Su 8.10. klo 10-15 MEDIATALKOOT Porin ja Ulvilan alueella, vapaa pääsy
Paikkana Preiviiki, vanha koulu, koulunmutka 85. Ari Impola. 

Ti 10.10. klo 18 - 20 Asiantuntijaluennot, vapaa pääsy
Suistomaan synty. Harjavalta, Emil Cedercreutzin museo.
Meren rantaviivan linja eri aikoina ja maan kohoaminen. Fil.lis.Sami Louekari, TY.
Karttojen kautta maiseman historiaan. FM Jyrki Lehtinen, TY. Kuulijoita oli parisenkymmentä saapunut paikalle.

Ke 11.10.06 klo 18.30-20.00 Ahlaistenjoet-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen
Lampin historiailta Tellervo Leppiniemi ja työryhmä, paikkana Lampin koulu.
Työryhmän keräämää aineistoa ja myös kuulijoiden tietoa käsitellään ja tallennetaan. (Satu ja Sonja)

Ke 11.10. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
(Ari Impola)

La 14.10. klo 10-15 MEDIATALKOOT Porin ja Ulvilan alueella, vapaa pääsy
Paikkana Levanpelto, pienviljelijäyhdistyksen talo. Outi Lähteenlahti, Satu Niska ja Ari Impola. 

17.10. ti 18 - 20 Asiantuntijaluennot, vapaa pääsy
Suistomaan asuttaminen/ esihistorialliset asuinpaikat ja muinaisjäänteet. Vanhat paikannimet jokivarressa. Paikkana Kokemäki, Vanha yhteiskoulu.
FM Tapio Salminen, TaY 

17.10. ti 18-20 Preiviikinlahden kylät-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen
Kalastus elinkeinona ennen ja nyt, paikka Preiviikin vanha koulu. 
Kalastaja Heikki Salokangas (Satu)

18.10. ke 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
Ari Impola.

19.10. to 18-19:30 Muistitieto talteen -luentosarja Kullaalla (14 h) 7 €
Meren rantaviivan linja Satakunnassa ja Kullaalla eri aikoina, maan kohoamisen vaikutus kylien elämään, paikkana vanhainkodin juhlasali.
Fil. lis. Sami Louekari. (Satu)

21.10. la 10-15 Mediapysäkki 6-15-vuotiaille (36 h) 26 €
Paikka Pori.
Ari Impola / Satu Niska sekä vierailijoina näyttelijä Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. 

Ke 25.10.06 klo 18.30-20.00 Ahlaistenjoet-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen Kellahden historiailta Nina Willman ja työryhmä, paikkana Kellahden koulu.
Työryhmän keräämää aineistoa ja kuulijoiden tietoa käsitellään ja tallennetaan. (Satu)

Su 29.10. klo 10-15 MEDIATALKOOT Porin ja Ulvilan alueella, vapaa pääsy
Ahlainen kirjastotalo. (Satu ja Ari)

Ti 31.10. klo 18-20 Preiviikinlahden kylät-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen
Preiviikinlahti linnustonsuojelualueena, paikka Preiviikin vanha koulu.
Luonnonsuojeluvalvoja Kimmo Nuotio Porin ympäristötoimisto. (Ari)

Sivun alkuun...

 

Syyskuu 2006

SYYSKUU 2006

Ma 4.9. klo 18 - 20 Kokemäki vesistöilta
Tarinoita Kyttälän sahan vaiheilta, paikkana Mantan saaritila.
Kirjailija Pirjo Tuominen. Paikalla oli yli neljäkymmentä kuulijaa ja tarinaa kuultiin muun muassa uimakouluihin, sahaan, Mantan saareen ja moneen muuhun kiintoisaan menneeseen asiaan liittyen.

Ti 5.9. klo 18-20 Preiviikinlahden kylät-luentosarja 
Yyterin luontoa ja historiaa, paikkana Preiviikin vanha koulu.
Tietokirjailija Hannes Tiira. Paikalla kymmenen kuulijaa ja keskustelua syntyi muun muassa Preiviikissä asustavista muurahaisleijonista...

Ke 6.9. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla 
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa. Elämää valtavirtojen varsilla-elokuvakurssi aloitettiin seitsemän osallistujan voimin. Päivän aikana saatiin käsikirjoituksen runkoa aikaan sekä samalla vähän tutustuttiin siihen, kuka kukin oikein on...

To 7.9. klo 18-20 Levanpellon muistelupiiri
Muisteluilta aiheena koulu ja koulunkäynti, paikka Gasthaus Matinliisa. Vetäjänä Outi Lähteenlahti.

La 9.9. klo 10-15 Mediapysäkki 6-15-vuotiaille (36 h) 26 €
Paikka Pori. Ari Impola / Satu Niska sekä vierailijoina näyttelijä Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti.

Ma 11.9. klo 18 - 20 Kokemäki vesistöilta, vapaa pääsy
Kokemäenjoki kulttuurin luojana Vanhalla yhteiskoululla. Kirjailija Pirjo Tuominen. 

Ke 13.9.06 Ke 18.30 – 20.00 Ahlaistenjoet-luentosarja (23 h ) 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen 
Ahlaisten rakennuskulttuurihistoria, paikka Ahlaisten kirjastotalo. Luento käsittää koko entisen Ahlaisten pitäjän alueen torppa talo ja kartano rakennuskulttuuria, mukaan lukien maaseudulla harvinaisen, tiheään rakennetun Rantakaupungin rakennuskulttuuria. Liisa Nummelin, Satakunnan museo. 

Ke 13.9. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.Ari Impola.

To 14.9.  klo 18-20 Preiviikinlahden kylät-luentosarja 5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen 
Kuuminaisten historiaa, paikka Preiviikin vanha koulu. Niilo Soukki. Huom. Luento poikkeuksellisesti torstaina!

Ma 18.9. klo 18 - 20 Harjavalta vesistöilta, vapaa pääsy
Museon muuttunut maisema, paikka Emil Cedercreutzin museo.
Kirjailija Pirjo Tuominen. 

Ke 20.9. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
Ari Impola / Satu Niska.

To 21.9. klo 18-20 Muistitieto talteen -luentosarja Kullaalla (14 h) 7 €
Muistitieto ja sen kerääminen haastatellen, Kullaan kunnantalo/valtuustosali.
FM Riina Haanpää. 

La 23.9. klo 10-15 Mediapysäkki 6-15-vuotiaille (36 h) 26 €
Paikka Pori.
Ari Impola / Satu Niska sekä vierailijoina näyttelijä Jari Forsman, kirjailija Taina Teerialho ja sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. 

Ke 27.9.06 klo 18.30-20.00 Ahlaistenjoet-luentosarja  5 €/ yhdelle luennolle osallistuminen ilmainen 
Paikallishistoriaa, kirkonkylä lähitienoineen, ’Mikrohistoriallinen näkökulma menneisyyteen, paikka Ahlaisten kirjastotalo.
Heikki Porkola.

Ke 27.9. klo 18 – 20 Muistitieto talteen –luennot (14 h) 7 €
Muistelupiirin käytännön järjestelyt, paikkana Kokemäen vanha yhteiskoulu.
Fil.yo Päivi Elonen ja fil.yo Anu Tuominen.

Ke 27.9. klo 18-19:30 Elämää valtavirtojen varsilla (18 h) 10 €
Erityisryhmien elokuvakurssi Hopeanuolen palvelukodissa Harjavallassa.
Ari Impola / Satu Niska.

Sivun alkuun...

Helmikuu 2007

HELMIKUU 2007

Sivun alkuun...

Maaliskuu 2007

MAALISKUU 2007

Sivun alkuun...

Huhtikuu 2007

HUHTIKUU 2007

Sivun alkuun...

Päivitetty 08.08.2007

Karhuseudun suistomaille