Lauantaiaamuna lähdimme soutamaan kirkkovene Jokiairueen matkassa Kokemäen Risteeltä Harjavaltaan. Aurinkoisissa tunnelmissa taltioimme Kokemäenjoen maisemia. Jokea reunustivat kallioseinämät, vanhat kiviaidat ja ihastuttavat kesämökit, joiden laitureilta tervehdittiin soutajia. Paikka paikoin Kokemäenjoki muistutti enemmän järveä saarineen kuin jokea.
Retken johtaja Marja-Terttu Ruohomäki kertoi matkan varrella omia kokemuksiaan varhaisista kansansouduista ja esitteli jokivarren rakennuksia, kuten Kokemäen kartanoa ja Kiukaisten Nahkatehtaan omistajan 1930-luvulla rakentamaa huvilaa. Lauantaina koimme joella niin kovaa vastatuulta, ettei aiemmin ollut vastaavaa soudussa nähty. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja päivän päätteeksi saavuimme Harjavallan koulurantaan.

Satakunnan
kansansoutujen kotisivut