Etusivulle

Jokitarinoita joesta halki kylien

Kuva Viiden tähden paja

Tulossa:

Levanpellon muistelupiiri, kokoontuu joka kuukauden ensimmäinen torstai kello 18-20

Ulvilan suistoissa seurataan jokea halki kylien ja taltioidaan tarinoita joen varrelta muun muassa Paluksen, Leineperin, Levanpellon ja Suosmeren kylissä. Lisäksi tutkimusmatkaa ollaan tehty Joutsijärven maisemissa.

Paluksen kylän läpi virtaa Palusjoki, jonka syvennyskaivamiseen on aikanaan osallistunut jopa 300 miestä. Myös Palusjärvi kuuluu Suistomaiden tutkimuskohteisiin.

Leineperin miljöötä hallitsee joen rannalle rakennettu masuuni, joka on tuottanut rautaa 1800-luvulla. Myös meijeri ja emäntäkoulu ovat sijainneet jokivarressa Leineperinjoen rannalla.

Levanpellossa Levajoki ja Levajärvi ovat Suistomaiden tutkailujen alla. Levajärvi on rehevöitymässä ja jokikaan ei virtaa nykyään enää kovin vuolaana. Miten olikaan ennen vanhaan?

Suosmeri on entistä merenpohjaa. Maan noustessa ja meren paetessa maisema on muuttunut radikaalisti satojen vuosien aikana. Suosmeri sijaitsee myös Kokemäenjoen rannalla, joten joki ja meri kuuluvat alueen historiaan ja muistitietoon. 

LEINEPERI

LEVANPELTO

PALUS

SUOSMERI

Tervetuloa muistelemaan Levanpellon menneitä aikoja!

Lue Levanpellon muistelupiiristä...

Kokoontumiset jatkossa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina. Muistelupiirin vetäjänä Outi Lähteenlahti. Piirin järjestävät yhteistyössä Ulvilan kansalaisopisto, Karhuseudun suistomaat -projekti ja Ulvilan kaupunki.

Levanpellon kylän historia koostuu siellä asuneista ihmisistä, heidän kokemuksistaan ja muistoistaan. Muistelupiiriin ovat tervetulleita kaikki Levanpellon entiset ja nykyiset asukkaat sekä ylipäätään kaikki, jotka ovat kiinnostuneita aiheesta. Tarkoituksena on, että muisteluilloissa keskustellaan vapaamuotoisesti etukäteen annetuista teemoista.

 Ensimmäiseen kokoontumiseen muistelijoiden toivotaan ottavan mukaan valokuvia. Erityisesti toivotaan kuvia 1930-luvulta sekä Levajärveen ja Levaojaan liittyviä kuvia. Myöhemmissä tapaamisissa kuvia voidaan käyttää keskustelun virikkeinä. Jatkossa kokoontumiset ovat joka kuukauden ensimmäisenä torstaina. 

Kokoontumisten aikataulu:

Lisätietoja muistelupiiristä puhelimitse Outi Lähteenlahti 040-832 7683  tai sähköpostitse: outi.lahteenlahti@utu.fi.

Linkkejä

Ulvilan kaupunki

Ulvilan kansalaisopisto

Leineperi

Palus

Päivitetty 23.12.2006

Etusivulle