Kaasmarkun koululla käynnistyi
elokuvapaja 6-15 vuotiaille suistomaiden kansalaisille. Vetäjinä on
Jari Forsman, Outi Lähteenlahti, Taina Teerialho ja Miikka
Pihlajamäki. Suistomailta avustajina on mukana Ari Impola ja Heli
Härkisuo.
Pajassa tehdään mielikuvista sanoja,
sanataiteesta elävää kuvaa. Paja on sanataidetta ja elokuvataidetta
yhdistävä lasten mediakurssi, jonka aikana tutustutaan sekä
sanalliseen että kuvalliseen ilmaisuun. Mediapysäkillä valmistetaan
oma elokuva ideasta ensi-iltaan itse tekemällä ja kokeilemalla.
Kurssilla käydään läpi kaikki elokuvan tekemiseen liittyvät
vaiheet: suunnittelu ja ideointi, käsikirjoittaminen, kuvaaminen,
leikkaaminen ja ensi-ilta.
Elokuvapaja kokoontuu torstaisin kello
13:00-15:00 (ei 22.1.) 8.3. saakka.
Pajassa 11.1. Jari Forsmannin
vetämällä kerralla oli 16 innokasta tulevaa elokuvantekijää.
18.1. Outi Lähteenlahti veti sanapajaa
Sonja Viljanen assistenttinaan
25.1. ja 1.2. vetäjänä oli Taina Teerialho